Vihreän joulun autuus

MarjisXmasCalender lähettää tänään Joulupukille ja kaikille muille asiaan vaikuttaville Korkeammille voimille vienon toiveen: lisää LÄMPÖÄ ja VALOA tänne Pohjolaan, kiitos!

Ja mikä ihaninta, ainakin valon osalta toive toteutuu hiljalleen seuraavat puoli vuotta. Ihanaa sekin, että saimme tällaisen lämpimän vihreän joulun!

Oikeasti tuo lämpeneminen ei ole yhtikäs hyvä asia. Meille suomalaisille se voi seuraavat pari vuosikymmentä olla kivaakin, jos kevät alkaa aiemmin ja syksy kestää lämpimänä pidempään. Mutta tulevat ne ongelmat meillekin. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja lisälämpö tuo mukanaan uusia rikkaruohoja ja uusia vahingollisia ötököitä puutarhan täydeltä.

Muualla maailmassa seuraukset ovat vieläkin katastrofaalisemmat. Aavikoitumista, nälänhätää, ilmastopakolaisuutta.

Joten pitäisikö sittenkin toivoa Joulupukilta lämmön sijaan ihmisille ymmärrystä toimia vastuullisesti luonnon hyväksi? Erityisesti päättäjille toivoisin rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka kestävät omaa vaalikautta pidemmälle. Jos asioita ei tehdä nyt ja pienesti ja vapaaehtoisesti, myöhemmin ne tehdään rankasti ja pakolla. Ilmastonmuutos ei ole mikään tuleva uhka, se on täyttä totta jo nyt.  Maa on niin kaunis, kirkas luojan taivas. Soisin maapallon säilyvän vielä seuraavillekin sukupolville.

Hyvää vihreää joulua kaikille tasapuolisesti!

Sata liljaa, tuhat ruusua

MarjisXmasCalenderin joulupuutarhatoiveiden listalla on tänään hurahtaneisuutta.

Välillä luen tarinoita puutarhureista, joilla on vaikka 150 eri liljalajiketta puutarhassaan ja he tietävät niiden kaikkien latinankieliset nimet ja miten ne eroavat toisistaan. Huikeaa! Olen kateellinen!

Tai jollakin on 50 erilaista pionia ja ne kukkivat alkukesästä syyskuuhun. Käsittämätöntä!

Kun johonkin hurahtaa, sitä on saatava lisää ja lisää. Lisää määrällisesti ja lisää tiedollisesti. Seuraa ahmimista ja ihanaa onnen tunnetta. Kyltymättömyyttä. Aina löytyy uutta ja uutta.

Haluaisin olla hurahtanut. Liljoihin tai ruusuihin tai vaikka molempiin. Haluaisin niitä puutarhaani satoja eri lajikkeita, kymmeniä värejä. Haluaisin tietää niistä kaiken. Haluaisin kuulua kansainvälisiin puutarhaklubeihin ja keskustella kasveista äärimmäisen osaavasti ja vaihdella lajikkeita kollegoiden kanssa yli rajojen.

Oi Joulupukki, pakkaa lahjaani hurahdus! Anna minulle se intohimo ja tahto, halu tietää ja oppia aivan kaikki, into etsiä ja löytää!

Unelmieni aistikas orangeria

Puutarhatoivekalenteri MarjisXmasCalenderissa ei tänään tyydytäkään vähään, vaan toivotaan Joulupukilta ihan isosti. Ei siis piskuista söpöä kasvihuonetta vaan ihan oikeaa orangeriata!

Orangeria kuuluu herraskaiseen menneen maailman kartanoelämään, jossa on rahaa ja dekadenssia, luurankoja kaapissa ja häpeällisiä skandaaleja suvun menneisyydessä.

Orangeria kuhisee kauneutta, elämää ja vaaroja. Tietysti siellä kasvaisi myös myrkkyä tuottavia kasveja ja olisiko oma lisko ja käärmeterraariotkin. Värikäs rivouksia huuteleva papukaija mekastaisi vapaana lennähtäen palmujen ja sitruunapuiden välillä.

Kaiken keskipisteenä olisivat orkideat. Niitä hoivattaisiin suurella rakkaudella, professorimaisella tietämyksellä ja tarkalleen kellon mukaisesti.

Kartanon rouva (siis minä) viettäisi päivät pitkät orangeriassa kissojen kanssa. Siellä trooppisessa miljöössä tuoksuliljojen ja eksoottisten kasvien imelä tuoksu pökerryttäisi.

Joisin siellä iltapäiväteetä kurkkuvoileipien ja gin tonicin kera ja muu talon väki ja vieraat löytäisivät minut aina sieltä.

Ja eräänä aamuna kun menisin orangeriahan, lattialla makaisikin ruumis…

Aikansa on joka asialla taivaan alla

MarjisXmasCalender on tänään kolmantena adventtina elämääkin suurempien toiveiden äärellä, kun toivomuslistalla on lisää AIKAA.

Natsimainen haaveeni on, että puutarhani olisi aivan täydellisesti hoidettu. Minä vain odottaisin, että pieni viaton rikkaruoho pilkistäisi esiin mullasta ja heti olisin giljoniitini kanssa paikalla. Haavettani ei estä mikään muu kuin aikapula.

Aika on täysin suhteellista - vain kiire pysyy ja tunne siitä, että mihinkään ei ehdi ja kaikkea on liikaa.

Onneksi ajan lisäämiseen on monia keinoja. Priorisointi auttaa jo paljon, sillä tärkeille asioille on aina aikaa. Keskittyminen hidastaa myös aikaa eli kannattaa tehdä täysillä kyseessä olevaa asiaa murehtimatta muita työlistalla vuoroaan odottavia askareita. Ja parhaita ovat deadlinet, ne antavat töille kunnon loppukirin.

Sitten se suurin kysymys: Olisinko onnellisempi rikkaruohottomassa puutarhassani, jossa olisi aina 4 cm tasainen nurmikko? Ainakin olisi hienoa kokea se tunne, ettei olisi puutarhahommissaan  aina myöhässä, vaan mieluummin puuskuttaisi etukenossa. Toisaalta puutarha on slow life -filosofian toteuttamista parhaimmillaan. Puutarha ja koko elämä pitäisi hyväksyä sellaisena kuin se on. Jos tänään sataa, niin ehkä ensi viikolla jo paistaa aurinko.

Manana, sanoisi espanjalainen sekä minua niin paljon fiksumpi elämästä nauttiva Otto-kissa!

Elämäni puutarha vailla puita

Tänään MarjisXmasCalender toivoo Joulupukilta puutarhaan enemmän oikeita puita. 

Johan nimi "puutarha" paljastaa, että siellä pitää kasvaa PUITA. Siis ihan oikeita puita, kuusia, koivuja, mäntyjä, vaahteroita... Ne tuovat ryhtiä ja erilaisia tunnelmia puutarhaan. Ne luovat valon ja varjon leikkiä. Ne antavat ruokaa ja majapaikan linnuille (ja ällöttäville pörröhäntäisille rotille, joita myös oraviksi kutsutaan).

Siirtolapuutarhassa saa olla vain hedelmäpuita, ja niitähän minulla piisaa: 4 omenapuuta, 2 kirsikkapuuta ja 1 luumupuu. Kivojahan ne, omenapuutkin järkyttävän satoisia. Mutta mutta.

Hedelmäpuut ovat kuin valkoinen leipä, nössömäistä hienostelua. Oikeat puut ovat kuin rehellistä ja henkeä ravitsevaa supisuomalaista ruisleipää (ehkä pettuleipääkin tehtiin männystä eikä mistään krumeluurikriinunasta). Vielä kun siirtolapuutarhassa hedelmäpuitten kokoakin rajoitetaan ripauksen yli neljään metriin, niin se ovat naurettavan nöpösiäkin.

Kaipaukseni oikeisiin puihin näkyy mökissäni siinä, että seinälle on valittu Cole & Sonin Tree-tapetti, joka tuo edes jotain metsämäistä tuntua palstalleni. 

Ja kotiini tilasin Swedesen Tree-naulakon, tosin Itella on hukannut sen postissa, joten saa nähdä koska sen saan. Tuohon kun ripustelen jouluksi valoja ja koristeita, pääsiäiseksi pupuja ja tipuja, keväällä lintuja ja kaikkina muina aikoina merkkilaukkujani, niin avot!

Juhlia lyhyen ja pitkän kaavan mukaan

MarjisXmasCalenderissa avautuvassa luukussa toivotaan tänään lisää puutarhajuhlia!

Puutarhajuhlissa juhlitaan loppuviimeksi aina kesää. Se on se tärkein juhlakalu, joka ansaitsee ruokauhrit ja jolle kohotetaan maljat. Ja jos kesä oikuttelee antamalla vieraille sadetta tai tuittuilee tuulella tai kangistaa kylmällä, niin minkäs teet, päivänsankarilla on oikeus diivailla.

Viime elokuussa tuli 10 vuotta täyteen Marjiksessa. Olin miettinyt speed partying -konseptin ”Juhlat 20 minuutissa”. Idea oli juhlia mahdollisimman monen mökkituttavan kanssa privaatisti, ei siis suuria massoja kerrallaan.

Vieraita olisi lappanut portista 20 min välein. Jo kutsukorteissa mainitut selkeät vierailuajat, kuten ”Tervetuloa klo 14.20–14.40 väliseksi ajaksi.” olisivat olleet täysin mahdollisia puutarhassa, jossa kaikki asuvat alta 10 min kävelyn päässä toisistaan. 

Vähän vieraammista vieraista olisi ajassa jäänyt tunne, että aika oli just optimaali ja tutuimmista vieraista kaipaus, että tätä pitää saada lisää. 

Speed partying -idea oli hieno ja täysin toteuttamiskelpoinen. Sitten mun kissapenteleen pyllystä löytyi pahanlaatuinen kasvain, enkä ollut koko kesänä yhtikäs juhlatuulella. Ehkä ensi kesänä?

 Luumubileet 2004, tämän jälkeen ei näin paljon luumuja ole nähtykään

Alaston puutarhuri

Koska töissä pitää joka jouluksi kiirehtiä koko maailman valmiiksi, myös MarjisXmasCalenderissa toivotaan nyt 9.12. ylimääräistä puutarha-apua.

Hommista 85 % teen innoissani, sehän on ihanaa käsillä luomista ja nautinnollisen fyysistä touhuamista. Jotakin olisin silti valmis delegoimaankin. Esimerkiksi viikoittainen ruohonleikkuu on tylsyydessään niin tappavaa, että paljon mieluummin senkin ajan käyttäisin johonkin muuhun mukavaan. Vaikka siemailisin kylmää valkoviiniä patiolla ja tekisin suureellisia suunnitelmia.

Joulupukki, lainaa niitä ahkeria tonttujasi! Eihän niillä kesällä ole muuta puuhasteltavaa, joten hyvin joutaisivat kitkemään puutarhaani.

(Ja jos olen oikein kiltti, niin jätäthän tontut sikseen ja lähetät sen sijaan komean Adoniksen, joka voisi sekä kokata että hoitaa puutarhaani ihan aatamimaisen nudena, tai no, raparperilehti peittonaan, jotta naapurien mielenrauha säilyisi.)

Vapautta puutarhaan!

Itsenäisyyspäivänä 6.12.  MarjisXmasCalender ryntää liput liehuen puutarhan aidalle vaatimaan vapautta. Ei eläimille eikä  puutarhatontuille vaan siirtolapuutarhureille.

Siirtolapuutarha on kuin hyvin säädetty tehdas, jossa liukuhihnalta työntyy tismalleen samanlaisia mökkeröitä ja puutarhoja. Oikein rumasti sanottuna "aivan kaikki" on säädetty: pensasaitojen korkeudet, palo-ojien leveydet, kuinka ison pation saat rakentaa ja koska ajat nurmikkosi. Kannatan sydämestäni näitä kaikkia, mutta silti...

Rakas Joulupukki, toisitko sitten joskus kun kerkeät, vaikka tulevien vuosikymmenten saatossa, hieman vapautta ja yksilöllisen luovuuden mahdollisuutta myös siirtolapuutarhaan?

Tietenkin yhteispuutarhassa pitääkin olla säädökset. Kamalaltahan alue näyttäisi, jos mökkinsä saisi rakentaa vaikka kolmikerroksiseksi ja 80-neliöiseksi. Tai jos tonttia reunustaisikin 15-metrin korkuinen kuusiaita. Tai mökki olisi väriltään musta tai vaaleanpunainen.

En kaipaa revoluutiota, vaan ihan piskuista evoluutiota. Enemmän voisi sallia sellaista yksilöllistä soveltamista, joka olisi nykyaikaista ja tyylillisesti alueelle sopivaa. Aika kiitää eteenpäin kuin pendolino, mutta siirtolapuutarha jumittaa itsepintaisesti poterossaan.

Ihan salaa joskus toivon, että kaikki kukat saisivat vähän vapaammin kukoistaa. Mutta jos haluaisin toiveeni toteuttaa, minun olisi lähdettävä siirtolapuutarhasta jonnekin avoimemmille nurmikoille temmeltämään. Huoh, ehkeipä toteudu tämäkään toive... 

Strawberryfields for ever

Tänään 4.12. MarjisXmasCalender heittäytyy joulutoiveissaan keskelle ihanimpia lapsuuden kesiä Niinimaalla, jolloin aurinko paistoi joka päivä, järvivesi oli trooppisen lämmintä ja jälkiruoaksi sai vastapoimittuja mansikoita omalta mansikkamaalta!

Mansikka on kuin kissa: täydellinen sellaisenaan mitään poistamatta tai lisäämättä. Mansikoiden tuoksu huumaa. Rakenne ja suutuntuma ovat suorastaan syntisiä. Maku on täyteläisen himoittava ja raikas yhtä aikaa. Mansikka on pelkistettyä kauneutta, kun vastavärit punainen ja vihreä ovat sievästi sovussa kuitenkin salaa kilpaillen. Onko mansikalla ääni? Jos sen kuulisi, se todennäköisesti jättäisi varjoonsa hypnoottisen John Lennoninkin.

Oooh Joulupukki, tuo minulle lahjaksi MANSIKKAMAA!

Mansikoihin sisältyy valtavat määrät kiteytynyttä tiivistunnelmaista kesää. Tässäpä maabrändiä kehittäville idea:  Jokaisella suomalaisella pitäisi olla oikeus omaan pieneen puutarhaplänttiin ja masikkamaahan. Kyllä siinä kasvun ihmettä ihaillessa ja omasta työstä nauttiessa innovatiivisuuskin kasvaisi ja talouselämä notkistuisi. 

Mahtuisikohan Marjikseen mansikkamaa, edes piskuinen? Oikeastaan jo nimeni velvoittaa minua perustamaan mansikkamaan! Lähettäisinkö Korvatunturille toiveen lavankauluksista ja mustasta mansikkamuovista...?

Puutarhatoiveiden tynnyri avautuu

Tänä vuonna MarjisXmasCalender on täynnä toinen toistaan himottavampia puutarhatoiveita. Onhan juuri joulu se aika vuodesta, jolloin kaikki toiveet ovat sallittuja. Joten käydäänpä heti ammentamaan pohjattomasta puutarhatoiveiden tynnyristä.

Jos saisi vain yhden toiveen ja sen mukana kaikki, niin se olisi tämä: TILAA, TILAA ja TILAA.

Miten vaikkapa kolminkertaisesti enemmän tilaa moninkertaistaisi onnen? Siten, että tila tuo mukanaan runsautta, vaihtoehtoja, mahdollisuuksia. Ei olisi enää jatkuvaa tilan ahtaudesta johtuvaa pihtailua ja kompromissien kompromisseja, vaan aina voisi ryhtyä puutarhakeksinnöissään hip hei heti tuumasta toimeen.

(Tosin valtavan suuressa puutarhassa olisi myös valtavasti enemmän töitä. Se tarkoittaisi valtavasti enemmän tekemättömiä töitä. Se tarkoittaisi valtavasti enemmän huonoa omaatuntoa.)

Mutta isoon puutarhaan voisi laittaa kasvihuoneen, niityn, huvimajan, vesilammikon, kuusiaidan, päärynäpuun, vaahteran, pajuaidan... aivan kaiken ihanan ja vielä paljon lisää!

Tämä haave on niin vahva, että näen säännöllisesti unta, jossa jotenkin mystisellä tavalla sekä tonttini että mökkini neliömäärät ovat yhtäkkiä moninkertaistuneet.

Toteuttaako Joulupukki haaveeni tänä jouluna? Tai koskaan? Epäilenpä. On siis otettava lapio kauniisti käteen ja tyydyttävä omaan pikkiriikkiseen siirtolapuutarhatonttiin ja tehtävä siitä mahdollsimman nautinnollinen elämys. Mitä se tietenkin on aina ollut ja on aina olevakin.

Raskas päätös – helppoa elämää

Puutarhani suurimmalle omenapuulle annoin nimeksi Tällipaju, koska se säännöllisesti monta kertaa kesässä löi minua otsaan.

Muutenkin puu oli mahtailija. Se levitti oksansa käsittämättömän leveälle ja niin korkeallekin, että sallittu korkeus ylittyi. Lisääntymisvimmassaan se tunki maailmaan järkyttävän määrän omenia. Syksyllä se aiheutti harmia loputtomilla lehdillään.

Tuollaiselle öykkäröinnille oli laitettava loppu. Omenapuu sai kuolemantuomion.

Hitaana toimeenpanija mietin asiaa vielä pari vuotta. Puun kaataminen ei ole ihan leikin asia, tuokin omenapuu oli vanha, arvokas ja vakiintunut, tiesi paikkansa. Lisäksi puut ovat äärimmäisen tärkeitä puutarhasisustuksen ja rytmin kannalta.

Viime keväänä moottorisaha kuitenkin soi ja omenapuu kaivettiin maasta juurineen. Kuoppa keskellä pihaa oli aluksi ankea, sitten rauhoittava ja lopulta jo rakastin pihan avaruutta. Oli siis korkea aika istuttaa jotain.

Ja kuinka helppoa elämä onkaan ollut, kun Tällipaju on muisto vain! Omenaongelmani hellittivät heti ja säästyin omenien jatkosijoittamiselta, jakamiselta, kompostoimiselta jne. Nyt syksyllä haravoitavien lehtien määrä on ehkä neljänneksen pienempi kuin ennen, ei ikävä asia sekään.

Saadakseen jotain uutta puutarhaansa (ja elämäänsä), pitää uudelle tehdä rohkeasti tilaa, vaikka se sattuisikin. Tällipaju oli sekä kaunis että hyödyllinen: ripustelin siihen amppeleita ja tamppasin mattoja sen oksalla. 

Tällipaju on nyt mennyttä ja puutarhassani pukkaa uutta havunvihreää kauneutta. Tervetuloa timanttituija (Thuja occidentalis)!  

Äärimmäistä kauneutta, osa 2

Kauneusmeditaatiota puutarhassa voi harrastaa näinkin:

Valitse kaikkein kaunein kohde. Ota tuoli ja istahda sen äärelle, tai jos risti-istunta luonnistuu, niin se on aina parempi. Syvähengitä rauhallisesti eli neljällä sisään, neljä pidätys, neljällä ulos, neljä pidätys. Tee sitä muutaman kerran kunnes rauhoitut.

Mihinkään ei ole kiire, kuulet äänet ympärilläsi, mutta niihin ei tarvitse kiinnittää huomiota. Sen sijaan tarkkaile kaunista kasvia edessäsi. Tutki sen kaikkia muotoja arvostelematta ja aivan kuin ihmetellen ja nähden ne ensimmäistä kertaa. Millaiset lehdet, minkä väriset ja muotoiset, millainen varsi, tukeva vai rento, millaiset kukat, mitä kaikkea kukasta löytyy, värisävyt, muoto, siemenet...

Hengitä rauhallisesti ja vain katso valitsemaasi kauneutta. Älä luetteloi tai arvostele tai ajattele. Avaa vain kaikki aistisi kasville. Miltä se tuoksuu? Miltä se tuntuu? Miten koet kasvin?

Ole katsomasi kasvi. Mene sen sisään, sen varteen, kukkaan, lehtiin. Hengitä kasvia. Yhdisty siihen. Ravinteet kulkevat varttasi pitkin kukkaan. Juuresi ovat mullassa. Tunnet ja hengität kasvina, katsot maailmaa kasvina. Kun olet kasvi, ole yhtä koko puutarhan kanssa. Tunne syvällinen yhteys koko asuinalueen, kaupungin, läänin, maan, maanosan, maapallon ja koko maailmankaikkeuden kanssa. Olet kauneus itsessään. Olet kaikkeus. Aika pysähtyy.

Kalla (Zantedeschia)

Äärimmäistä kauneutta, osa 1

Joskus on onni kohdata sellaista kauneutta ja karismaa, että sen ääressä aika ja koko muu maailma pysähtyvät. Tekee mieli vain istua kauneuden ilmentymän jalkojen juuressa, palvoa ja paastota mitään kyselemättä.

Karisma on synnynnäistä ja lumoavaa. Karisma ei erottele vastaanottajia, vaan hurmaa kaikki ympärillänsä ikään, säätyyn tai sukupuoleen katsomatta. Kuten Marilyn, joka herättää naisissa yhtä suurta tunnetta ja suojelunhalua kuin miehissäkin.

Karisma saa antautumaan. Karisman avulla on perustettu itsemurhauskonlahkoja ja luovutettu omaisuuksia silmää räpyttämättä. Tietenkin se on niin. Kun kauneus ja karisma ojentavat kätensä, niihin tartuu kuin hukkuva, ikionnellisena osallisuudesta johonkin itseä niin paljon suurempaan. 

Kauneus avaa tajuntaa. Maailmankaikkeuden kaikki salat ovat ihan tässä, kurotan vain hieman. Ihan hetken verran voin ymmärtää, mitä elämä on.

 Lukinlilja Hymenocallis

Surutyötä puutarhassa

Itkettyäni kuusi päivää kissani Oton kasvainta ja tulevaa poismenoa alan pikkuhiljaa taas hahmottaa puutarhaani. Vadelmat olen suruissani poiminut, mitään muuta en ole kyennyt tekemään.

Mutta puutarhani, mitä se onkaan puuhannut sillä aikaa, kun minä olen istunut ja itkenyt! Se on jatkanut elämäänsä eikä ole pysähtynyt hetkeksikään. Juuri huomasin, että juhannuksena istuttamiini lumikärhöihin on tullut nuppuja. Viime kesän hankinta salkoruusu avasi ensimmäisen kukkansa. Lukinlilja pähkylöi, että avautuako tänään vai vasta ylihuomenna.

Herodotos sen puki sanoiksi jo antiikin aikoina: kaikki muuttuu, eikä samaan virtaan voi astua kahdesti. Mutta kun suru painaa rintakehän kokoon ja kyynelet sumentaa silmät niin, ettei näe kahta askelta eteensä,  on  muutosta äärimmäisen vaikea hyväksyä.

Puutarhasta saa kuitenkin pisaran verran lohtua. Kaunein punainen lilja jo kuihtuu, mutta sen vaaleanpunainen serkku vasta oikoo siroja jäseniään. Muutos ei ainoastaan vie asioista pois elämästä, vaan yhtä lailla se tuo uutta. Ei samanlaista, mutta jonkun variaation uudessa tilanteessa.

Puutarhan vehreys voimaannuttaa ihan väkisin. Joudun pakosti todistamaan, miten elämä jatkuu ja uutta tapahtuu koko ajan taukoamattomana vyörynä. Kasvua. Hidasta kuihtumista. Uuden syntymistä.

Kun muutosta ei voi pysäyttää millään freeze-näppäimellä, jää jäljelle vain yksi toimiva starategia: tämä hetki. Otto on vielä hengissä, laihempana kuin koskaan, mutta yhtä ihanana kuin aina. Puutarha on rehevimmillään. Minulla on lomaa.

Puutarhuri lomalla

Nyt iskee kauhea puutarhansiivoamisstressi! Olen poissa 6 päivää ja sehän on tähän vuodenaikaan ikuisuus. Vaikka kuinka moni ihanuus ehtii avautua tai tulla esille muiden varjosta tai hujahtaa hurjasti pituutta. Nyt teineinä keikkuvat vadelmat ehtivät alkupunastella ja paisua ja ties vaikka saavuttaa poimimiskypsyytensäkin tässä helteessä.

Ennen lähtöä ruoho pitää kyniä, kaikki kukkapenkit ja aluset siivota, on kasteltava niin paljon kuin ehtii, nypittävä kesäkukat ja sidottava leveilevät perennat. Toki kissavahti tulee pitämään mökkiäni pystyssä, mutta eiköhän kissan ruokkimisessa ja punkkitarkastuksissa ole urakkaa riittämiin, ei vierasta voi tyrmätä puutarhanhoitovelvoitteilla.

Capekin mainio pikkukirja ”Puutarhurin vuosi” kuvastaa lomailun tuskaa loistavasti. Ensin puutarhuri väittää lomittajalleen, että yhtään mitään ei tarvitse tehdä, ei yhtikäs mitään, kolme minuuttia päivässä riittää.

Lomallaan Capekin puutarhuri pommittaa lomittajaa jatkuvasti uusilla tehtävillä. "Ai niin, unohdin sanoa, että pitää kastella aamulla tunnin verran ja illalla tunnin verran." ja lähettää kasveja matkaltaan ja antaa istutusohjeita ja nykykasvejakin pitää siirtää jotta uudet mahtuu ja ja ja.

Ja kun lomittaja-parka on niska vääränä raatanut puutarhan parhaaksi, palaa omistaja vihdoin lomalta ja on aivan järkyttynyt puutarhansa huonosta kunnosta ja päättää, ettei ikinä enää lähde puutarhastaan mihinkään.

Ugh ja aamen.

"Aikuinen lilja mä ooooon"

Jotenkin varjolilja (Lilium martagon) on yhtä härski kuin Paula Koivuniemen ”Aikuinen nainen”. Peittelemättömän pitelemätön ja puumamainen. Roikottaa avujaan kaikkien näkyvillä, vaikkei kukaan niitä haluaisi edes katsella. 

Varjolilja kuitenkin seisoo tukevasti omalla paikallaan ja tuntee arvonsa, joka on monin kerroin enemmän kuin karaokebaarin varma humalahitti. Varjoliljalla on vuosien kokemusta ja ehkä se on oppinut maailmasta sen verran, ettei kynttiläänsä kannata pitää vakan alla, vaan näyttää kaikki ”what you see is what you get”.

Pitääkö tuntea myötähäpeää vai ihastusta? Aikuinen lilja on yrityksessään aito ja rohkeasti oma itsensä. Ottakaa tai jättäkää.

Toisten juhannusonni

Siirtolapuutarhassa toimii ajatus ”Kell’ onni on, se onnen jakakoon”. Eikä se suinkaan johdu mistään siirtolapuutarhureitten normisuomalaisia avarammasta sydämestä, vaan pelkästään tilanahtaudesta.

Kaikkea ihania kasveja ei siis tarvitse itse omistaa, vaan niistä voi nauttia katsomalla aidan yli naapuriin. Nautinto on lähes yhtä suuri ja vaiva kasvin hoidosta on pyöreä nolla.

Jo jonkin aikaa olen nautiskellut naapureiden juhannusruususta (Rosa pimpinellifolia), tuosta koko kesäkuun ihanuuden kulminoivasta symbolista. Sen kermahtavan valkoiset kukat ja syvänvihreät lehdet yhdistettynä huumaavaan tuoksuun ilmentävät täydellisesti suomalaisen kesän lyhyyttä ja armottomuutta.

Eräänä juhannuksena olin lähdössä äitini, juhannuslapsen, synttäreille. Juhannusruusuni oli ihanasti nupussa. Palasin kolmen päivän päästä takaisin. Rupsahtanut ruusu tiputteli lehtiään.

Juhannus oli ohi. Kesän herkin ja kaunein aika oli ohi. Valo saavuttanut taistelussa viimeisen voittonsa.

Jotta nyt ei menisi slaavilaishenkiseksi synkistelyksi, pitää sanoa, että onneksi sentäs loma ja sadonkorjuu ovat vielä edessäpäin.

Leijonaprinsessa

Niin suloiset värit! Niin kauniit mekot! Niin ujosteleva ja vaatimaton käytös! Niin hieno sukutausta! Niin hehkeä kuin prinsessa Madelaine rikkaan amerikkalaismiehensä kainalossa!

Viattomuuden symbolina akileijaa (Aquilégia vulgáris) on maalaustaiteessa käytetty Neitsyt Marian symbolina. Mutta sopiikos se nyt olleskaan, kun säännöllisin väliajoin akileija saa joka kukkapenkissä vähän oudon värisiä perillisiä, you know…

Itse kukkaistohtori Linnén kertoman mukaan lapsille annettiin akileijan siemeniä tuhkarokkoa ja isorokkoa vastaan. Akileijaa on käytetty myös lemmenrohtona ja haavojen hoidossa.  

Sitten viikon self help -vinkki. Yhden muinaistarinan mukaan akileijaa pidettiin leijonan mieliruokana. Eli kun hieroi akileijan kukkaa sormiensa välissä, tuli rohkeaksi kuin leijona. 

Ei kun hieromaan akileijoja sitten vaan! Ja sopihan tuo vinkki siihen lemmenrohto-satuunkin, sillä rohkeuttahan lempimisessäkin tarvitaan.

(Lähteenä käytetty Turun museokeskusta)

Violetti pallopää

Ymmärrän täysin muotopuutarhureita. Voiko olla upeampaa kun puutarha, jota ryhdittävät selkeät geometriset muodot: pallot, kolmiot, neliöt, suorakulmiot….  Ah Versailles, sitä muotojen jykevää sinfoniaa!

Onneksi kotipuutarhassakin jotkut peruskasvit tyydyttävät tätä selkeää muotoajattelua. Kuten suosikkini Allium (anteeksi, en tiedä tälle tarkempaa nimeä tai lajiketta). 

 
Ylväästi se heiluttaa tuulessa violettia pallopäätään kuin Pirkko Liinamaa Levyraadissa ikään. Sorjan varren jatkeena oleva pallukka on ensin tuuhea, sitten se alkaa vaalentua ja harventua kuin pälvikaljun vaivatessa ja lopulta se surullisesti varistaa viimeisetkin haivenensa.

Kasvi on joteskin satumainen ja siitä tulee mieleen se H.C.Andersenin satu "Pikku-Iidan kukat". Palloon voi melkein kuvitella silmät ja suppusuun. Vai olisiko se kuin avaruuskävelijöiden kypärä, ja allium sieltä tiirailee planeetan ihmeitä?  Tai lähtisikö se iltaisin vierailulle naapurikukkapenkkiin ja matkalla nyökkäisi pallopäällään tervehdyksiä? Entä jos linnut kisaisivat, kuka saa ekana parturoitua kasvin kaljuksi yksi hede kerrallaan? Vai järkkäisikö ne kisoja tyylikkäimmästä leikkauksesta ja hurjimmasta muotoilusta? Ainakin upea väri olisi jo valmiina.

Myrkyllistä ja tappavaa

Suuri osa ihmisistä kuolee kotonaan. Ja on se hengenlähtö lähellä puutarhassakin tai ainakin sieltä saa kolhuja, vammoja, kipuja, tauteja, myrkytyksiä ja mitä lie. 

Eräs entinen työkaverini oli monta viikkoa sairaslomalla pudottuaan omenapuusta. Mua on vadelmanoksa kahdesti läppäissyt silmään niin, ettei silmää ole melkein vuorokauteen saanut auki. Yksi omenapuuni sai nimekseen Tällipaju, kun löin sen oksaan päätäni säännöllisesti pitkin kesää.

”Lievästi myrkyllinen kaikista osistaan” on tämän viikon Marjiksen kaunotarkin. Mitähän tuo mahtanee edes tarkoittaa? Uskaltaako kasviin edes koskea? No, kaunis se on silti tämä Arovuokko (Anemone sylvestris).

Jos mulla on joskus tulevaisuudessa vaikeutta avata suuta, osaan arvata, että  se on hengenvaarallisen jäykkäkouristuksen (tetanus) ensimmäisiä oireita. Ja mistähän niitä bakteereja muualta saisikaan kuin vaikkapa mullasta.  

Puutarhan kamalin peto on pikkuruinen ruskea sääriään sätkyttelevä punkki eli puutiainen (Ixodes ricinus). En ole edes laskenut, kuinka monta punkkia kesän aikana kaivan kissastani, vaikka annan sille säännöllisesti punkkilääkettä. Itselläni on suuri vaara saada punkkeja paitsi puutarhasta myös omasta sängystäni, jossa kissa nukkuu päiväunia.

Elämä lyhyt - ja puutarhan hoito tekee sen vieläkin lyhyemmäksi.

Keltatautiset värinvaihtajat

Tiesin jo monta päivää ennen ratkaisevia lätkämatseja, että Ruotsi voittaa. Ai mistäkö? No kukkapenkkihän sen kertoi.

Penkistä putkahti sinisten helmililjojen viereen oikein kauniita keltaisia tulppaaneja. Ongelma oli vain siinä, että en ollut istuttanut keltaisia tulppaaneja, en tod!

Sitten toinenkin kukkapenkkini alkoi lykätä isoja keltaisia tulppaaneja ja olin aivan ällikällä lyötynä. Oliko minulla syksyllä keltatauti?

No, köyhä unohtaa ja aika parantaa. Niin kävi nytkin. Pienet keltaiset tulppaanit muuttuivat valkoisiksi, joissa on punaisia raitoja. Isot keltaiset tulppaanit muuttuivat oransseiksi. Juuri niin kuin käärepapereiden kuvissa. Mutta miksei niissä varoitettu sivuoireista, kuten sydänkohtauksesta, jonka puutarhuri saa, kun maasta tunkee aluksi totaalisen väärän värisiä kukkia?

Äitienpäiväksi hiiriä, valkovuokkoja ja perunoita

Läheinen metsäni herkistelee valkoisena tähtimattona. Muutama valkovuokko (Anemone nemorosa) on ilokseni lennähtänyt myös puutarhani perennapenkkiin.

Äitienpäivä on merkittävä etappi puutarhatöissä, sillä se on perunanistutuspäivä. Ainoasta oikeasta perunanistutuspäivästä on tosin yhtä monta mieltä kuin viljelijääkin. Yleisimpiä sanontoja on, että peruna pitää olla maassa kun tuomi kukkii. (C'mon, se on ihan liian myöhään). Toiset vannoo, että Kustaan päivä 6.6. on perunapäivä. (Oikeasti se on Gustavin päivä ja siten Pauligin julistama Hyvän kahvin päivä. Joten jos ei nyt sekoitettaisi perunoita ja kahvia, eihän?). Jotkut katsoo lisäksi kuun asennosta, koska on otollisin hetki piilottaa mukula maahan (tiedoksi vaan, että se on alakuu).

Paras ja oikein hetki on tietenkin äitienpäivä, joka seisoskelee juuri sopivassa kohdassa kevätkalenteria. Multaussessio tapahtuu sitten viikkoa ennen juhannusta ja ekat perunat ovat kypsiä kun loma alkaa heinäkuun alussa. MOT, mitä tästä kiistelemään, itsestään selvästä asiasta.
 
Ja mitenkäs ne hiiret tähän aiheeseen liittyy? No Otto-lapsoseni kautta tietenkin. Viime äitienpäiväaamuna minua odotti kuistilla hyvin kissamainen lahja, kuollut hiirenretale. Arvattavasti en valmistanut siitä meille äitienpäivälounasta.

Usko koetuksella

Näin kirkollisena juhlapäivänä halusin minäkin kokea puutarhassani pienen ylösnousemuksen ihmeen. Mutta  köpsästipä kävi.

Syksyllä kaivoin runkoruusun (Rosa Royal White) perunamaahan talvehtimaan (Werraton-hautaus-Winkki). Nyt käärin hihat, hain lapion ja aloin kaivaa ruusua ylös istuttaakseni sen ruukkuun ja nauttiakseni sen loistokkaasta kukinnosta. Mutta voi itku. Iskinpä vahingossa lapiolla ruusulta pään poikki, minä haudaryöstäjäklaanin tumpeloin noviisi :-( (

Ei auta itku markkinoilla ja puutarhassa ei senkään vertaa. Joten kokeilin uskoa ja istutin giljotiinilla katkaistun juuren ruukkuun. Merkkinä uskoni vajavaisuuden ruukku on kuitenkin ensimmäinen aitasta vastaan tullut ankean ruskea epeli. Varren laitoin maljakkoon odottamaan, josko siihen tulisi juurikasvua. Tai yllärinä vaikka ruusuja...?

 Ken uskoo, se näkee.

Rakkauden kirous

Tiesittehän, että tämän sinisen kevätkaunottaren kuusi kukanlehteä edustavatkin merihirviön kuutta verenhimoista päätä?

Kukkien kieli ei suinkaan ole rakkaus vaan latina, ja latina taas on antiikin myyttien kieli. Tämänkin viikon Marjiksen kaunottaresta löytyy mytologiasta tarina, jonka draaman kaarta Hollywoodkin kadehtii.

Idänsinililjan eli Scillan (Scilla siberica) nimi juontaa juurensa Skyllaan, joka on siis se Odysseuksesta tuttu merihirviö. Kapeikkoa vartioivat kauhea Skylla ja pelottava Kharybdis eli suo siellä vetelä täällä.

Alun perin Skylla oli kuitenkin kaunis neito, johon merenjumala Glaukos rakastui. Wikipedia kertoo asiasta näin: ”Epätoivoisena Glaukos pyysi Kirkeä valmistamaan taikajuoman, joka saisi Skyllan rakastumaan häneen. Hänen kertoessa rakkaudestaan Kirke rakastuikin itse Glaukokseen, joka kuitenkin torjui tämän lähentelyn. Mustasukkaisena Skyllalle Kirke valmisti myrkyn ja kaatoi sen lähteeseen, jossa Skyllan oli tapana kylpeä. Heti kun nymfi astui veteen, hän muuttui hirviöksi kuusine koiran päineen, ja kykenemättä surkeudessaan edes liikkumaan, hän tuhosi kaiken ympäriltään. Jos laiva purjehti liian läheltä häntä, jokainen päistä sieppasi yhden miehistöstä^.” 

Kaunis kukka sai kärsiä kirouksesta. Luontoportti tietää, että kukkaa on taikauskoisesti kammottu ja pidetty noitien ja pahojen henkien kukkana. Siksi kukan päälle ei uskaltanut edes astua. 

Se muuten on mahdotonta, sillä oikeasti scillat muodostavat laajoja sinisiä mattoja, joita ei kerrassaan voi olla talloamatta. Hullusta rakkaudesta alkunsa saanut kirous siis seuraa puutaruhuria satavarmasti joka kevät. Auts!

Puutarha-aakkoset Aasta Äähän

Kolmessa vuodessa on puutarha-aakkoset kahlattu läpi, joten ennen kuin aloitetaan alusta uusilla teemoilla, kerrataan vielä tähänastiset kirjaimet:

A niin kuin Aktiivisuus
"Verta, hikeä ja kyyneleitä – ne ovat erottamattomia osia kokonaisuudesta nimeltä puutarha."

B niin kuin Banaali
"Viimeisenä vaan ei vähiten banaalina on tietenkin vuorenkilpi. Se ei kaipaa edes perusteluja."

C niin kuin Citykani
"Voihan olla, että rusakon poikaseksi luulemani elukka onkin ollut tuo hirviö ja kaiken pahuuden ruumiillistuma itse Belsebub, jota nykyisin citykaniksi kutsutaan."

D niin kuin Dilemma
"Mustavalkoiseen ajatteluuni on pakko ottaa mukaan mieletön määrä harmaita sävyjä ja oppia ajattelemaan, että aivan vastakkaisetkin asiat ovat totta ja mahdollisia yhtä aikaa."

E niin kuin Evoluutio
"Puutarhassa mikään ei pysy paikallaan." 

F niin kuin Flow
"Sitä ikään kuin leijailee yltäkylläisyyden armoitetuissa sfääreissä." 

G niin kuin Gigantti
"Ostin taimet minttua ja oreganoa ja joteskin ajattelin, että ne pysyvät yhtä pieninä ja sievinä kuin kaupan ruukkuyrititkin. Mutta mitä vielä!"  

H niin kuin Hipelöinti
"Jotkut kasvit ovat ihanan pehmeitä, suorastaan eläimellisen turkkimaisia. Esimerkiksi helminukkajäkkärä, jota voi silittää kuin ohutkarvaista kissaa."  

I niin kuin Ikkuna
"Voin tarkastella puutarha-ikkunani läpi/kautta melkeinpä mitä tahansa asiaa elämässä, vaikka Nikkei-indeksiä tai Bodomin murhia tai 24 tv-sarjan logiikkaa."  

J niin kuin Ja
"Suosittu mentaalitekniikka on korvata 'mutta'-konjuktio 'ja'-konjuktiolla ja näin avata aivan uudenlaisia ajatusjatkumoita."  

K niin kuin Kierrätys
"Parissa vuodessa kompostiin mätetty kasvi- ja ruokajäte muuttuu mullaksi, josta puutarhurilla on aina yhtä suuri puute kuin toimistorotilla it-tuesta." 

L niin kuin Lebensraum
"Menkää ja täyttäkää maa" on varmaan hyvästelypuheessa sanottu paratiisista karkotetuille kasveillekin." 

M niin kuin Marjis
"Marjis on sitoutumista, tulevaisuutta, luovuutta, vapautta ja vastuuta." 

N niin kuin Nyt
"Joka mennyttä muistaa, sitä vadelmanoksatikulla silmään!"
  
O niin kuin Otto niin kuin Onni
"Lakeuden ja vapauden lait sykkivät sakeina sydänveressämme, vaikka esi-isien maat ja mannut olisi jätetty selän taa ja muutettu kauas Helsingin Marjaniemeen."

P niin kuin paljous
"Runsaus-näkökulmaa voi joustavasti mallittaa muuhunkin elämäänsä, koska kokemus puutarhan ylenpalttisuudesta on niin todellinen."

Q niin kuin 10 kysymystä siirtolapuutarhasta
"Miten ihmeessä sieltä saa mökkejä? Eikö ne ole kauhean harvoin myynnissä?"

R niin kuin Ruoho
"Oikeastaan paljain jaloin nurmikolla kävely on perusoikeus, joka pitäisi lailla tehdä mahdolliseksi kaikille suomalaisille."

S niin kuin Sallimus
"Se jotenkin pakottaa uskomaan elämään ja vähän ehkä johonkin enempääkin, kun millä muulla tätä voi selittää?"

T niin kuin Televisio
"Englantilainen "Puutarhurin ABC" vasta viehättävä sarja olikin! Sen juontaja puutarhuri Alan Titmarsch jopa äänestettiin jossain vaiheessa yhdeksi brittien seksikkäimmistä miehistä (mikä kyllä mielestäni kertoo enemmänkin saarivaltion miestarjonnasta)."

U niin kuin Unikko
"Ensin pörhelö pallukka, johon ratkeaa pieni repeämä, sitten isompi, kohta se ylipaisuneena ei enää millään mahdu lehtiensä sisälle ja jonain aamuna aivan yllätten unikko onkin antautunut tälle maailmalle ja se haukkoo happea ja imee aurinkoa jumalaisella elämännälällä."

V niin kuin Vesi
"Äsken kun syreenit olivat parhaimmillaan, oli Marjiksen läpi ajaminen suurta nenän juhlaa."

W niin kuin WOW
"Onko puutarha WOW? Se on ehdottomasti WOW kun omenapuut hehkuvat kuin kalpeat ylioppilaat tulevaisuutensa kynnyksellä." 

X niin kuin X-files ja X-factor
"Kaikkein kummallisin X oli ekolähiö-kukkapenkissäni kasvanut liukuvärjätty valko-vaaleanpunainen, sormen paksuinen ja korkuinen limainen kasvi. Vai eläin?"  

Y niin kuin Yhdistys
"Kaikki maksaa ja kukas muu sen maksaisi kuin me mökkiläiset." 

Z niin kuin Zetor
"Pitääkö siirtolapuutarhurin luopua monesta kivasta pihansa parannusjutskasta sen takia, että tiet on lähes mahdottomia isoille autoille ja pihoille ei pääse?"  

Ä niin kuin Ääni
"Usein kun ihmiset  tuntuvat unohtavan, että vaikka esim. pensasaita peittää näkyvyyden, niin äänipäs kulkee keposesti aidan yli ja läpi ja ohi." 
 

Ristihuulten vappuherkku

Viikon Marjiksen kaunottarena loistaa suven suloinen sanansaattaja. Tämänkin kevään trendivärit ovat lila, keltainen ja valkoinen - mitä sitä hyviä perinteitä muuttamaan. Toisaalta pikkukukka on niin suloinen, että siitä jalostettu vaaleanpunainen lajike olisi varma hitti, eikös?

Puutarhan ensimmäinen kukkija krookus (Crocus) on myös traagisin. Vallankumous syö omat lapsensa ja samoin kevään edistysmieliset kukkijat joutuvat orastavasta vihreästä huumaantuneiden ristihuulten maiskuteltaviksi. Krookuksesta jää muistoksi vain rusakon talttahampailla rouhitut hennot nysät.  

Jonkun on aina uhrauduttava ja asetuttava taistelussa eturintamaan parempien olojen puolesta. Kuvankin krookukset on jo pistelty parempiin suihin, joten kivat teille, lahtarirusakot! Ensi vappuna me krookuksetkin järjestäydymme, odottakaas vaan!

"Ei synny rakkautta ilman oikeutta
ei synny oikeutta ilman taistelua
ei taistelua ilman yhteistä rintamaa"

Ihan röpehillänsä

Illalla lämmitin kevään ensimmäisen saunan mökilläni. Tulin vilvoittelemaan ulos ja katselin puutarhaa.

Niin paljon tekemistä! Niin paljon aikaa! Kaikki kukoistus ja loistokkuus vielä edessä. Kuinka jännittävä ja erilainen tämäkin puutarhakesä on, sitä ei voi edes aavistaa. Mitä rakenteellisia uudistuksia kehitänkään. Entä sato: runsaasti vai rupisesti. Saadaanko sadetta vai otetaanko aurinkoa. Miten viime kesänä istuttamani uutuudet hehkuvat ja ottavat oman tilansa. Keksinkö nyt kenties jotain käyttöä pinaatille vai pakastanko taas kaikki. Ja vadelmat, ylimmät ystäväni ja orjapiiskurini, millaiset määrät niitä lykätään tänä suvena ilokseni ja vastuksekseni. Joko vihdoin saisin kärhöjä istutettua ihaniksi köynnöspilareiksi? Ja ja ja…

Nostin kuohuviinilasin huulilleni. Kissani Otto tuli nuuhkimaan höyryävää ihoani ja hyppäsi keräksi syliini. Siinä samassa kirkonkellot alkoivat soida.

Olin pakahtua. Kesä on täällä.

Viskikukkaruukku ja lasilampi

Kevätpuutarha 2013 -messut olivat harvinaisen elähdyttävä tapahtuma, jossa aikaa hurahti enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan. Jotenkin tuli kuitenkin sellainen olo, että kun puutarha on 100 % aito ja vihreä ja elävä, sinne tuodaan väkisin kaikkea keinotekoista, kuten… 

Vaaleanpunaista lasimurskaa 
Oikeasti vaaleanpunaiset zen-jokipolut puutarhassa olisivat hurjan scifit! Tai voisihan polut olla sinisiä tai violetteja tai mitä muita värejä olikaan tarjolla. Lasi on kevyttä ja terävät kulmat on hiottu veks, joten murske miellyttää sekä värisilmää (?) että jalkapohjaa. Muuten, minkahanlaisen puutarhan Monet olisi luonut nykymateriaaleista?

Lasinen led-lampi 
Piha.si:n toteuttamassa japanilaisessa mallipuutarhassa oli satumainen sinisyyttä sädehtivä vesiaihe. Pohjalla oli peili, sivustoilla led-valot ja päällä muovikansi, joka kuulemma kestää astumisenkin. ”Lampi” heijastaa ympäröivää todellisuutta ja välkehtii ledeistä valoa ja pumppu pyörittää normaalisti vettä ja tuo elävyyttä. Me like! Olisiko tässä vihdoin mulle vesiaihe?

 
Interaktiivinen viski-kukkaruukku 
Huonekasveille oli tarjolla teknisiä, interaktiivisia Bloom Smart Pot -kukkaruukkuja. Uuden kasvin myötä kukkaruukku ohjelmoidaan kastelu- ja ravinne- ja mullanvaihtotarpeen mukaan. Kun aika koittaa, ruukku ilmoittelee valoin ja äänin, että nyt tarttis tehrä jotain. Jos siihen ei reagoi, se välkkyy ja ääntelehtii vielä kovemmin. Ohimennessään voi kommunikoida ruukun kanssa painamalla ”miten menee” -nappulaa ja ruukku vastaa some-tyyliin peukuttamalla.

Ai se viski? No, kehittyneemmässä versiossa on ruukun sisällä viskipullo ja letku, joten ruukusta saa tirautettua sopivan moukun aina kun on ruukulle asiaa. Arvelisin, että tuollaisen kukan ääressä viihtyisi aika mielellään.

 (Kuva sivulta www.kukkaruukku.fi, jolla esitellään ja myydään Bloom Smart Pot -ruukkuja)