Suomi100 - jeee! Kielo kansalliskukka - hurraa!

Ollenkaan en muistanut, että kielo (Convallaria majalis) on Suomemme kansalliskukka. Mitäs se meistä kertoo?

• Päältä kaunis mutta myrkyllinen sisältä?
• Vaikeasti voitettava ja hankala hävitettävä?
• Haluamme niin kovasti päästä eroon junttimenneisyydestä, että vaihdamme nimemme lehmänkielestä kieloksi?

Kielo on tehnyt pesää useaankin paikkaan puutarhassani – ilman kutsuani tai lupaani. Revin sitä pois joka kevät, mutta sitkeästi se sieltä nostaa päänsä ja huumaa minua tuoksullaan.

Ehkä minun kuitenkin kannattasi tykätä kielosta. Ei kansallistunteen takia vaan ihan itsekkäästi varmistaakseni oman onneni. Nimittäin kukkaviisaustiede kertoo senkin, että  kieloon mieltyneelle on tiedossa onnea rakkaudessa.

Selvisipä sitten sekin mysteeri. 

Nyt poimin puutarhastani nipun kieloja ja yritän ihan vakavissani tykätä niistä.

Näin istutat kesäkukat

Näin istutat kesäkukat -videosta unohdin monta asiaa, kuten esim. lannoittamisen. Elän niin luomukasta elämää, että minun on lähes mahdotonta muistaa antaa kasveillenikaan mitään vettä väkevämpää.

Sitten unohdin kertoa, miten kesäkukat alunperin valitaan. Sehän tapahtuu näin:

• Kokeile multaa. Kuivuus kertoo kehnosta myyjästä, joka ei ole hoitanut taimia kunnolla.
• Irrota ruukku ja tarkasta juuret. Juuria pitää olla runsaasti ja niiden pitää näyttää eläväisiltä.
• Valitse kasvi, joka on mahdollista jakaa istutusvaiheessa, jolloin samalla hinnalla saakin useampia kasveja! Aivan erityisesti tämä pätee yrtteihin ja vihanneksiin, mutta joskus myös kesäkukissa on jakamisen varaa.
• Katso, että kukassa on nuppuja. Nehän nyt kuitenkin ovat kaikkein tärkeimmät! 
• Tarkista varsien tanakkuus, sillä heiveröisille taimille ei voi ennustaa kovin kukkaisaa tulevaisuutta.

Videokin on täysin luomu: se on viime kesänä kuvattu yhdellä otolla eikä sitä ole editoitu.
Näin istutat kesäkukat -video.
https://www.youtube.com/watch?v=RsaA2eNa9oA

Itkevä omenankukka

"Hänen sydäntään kouristi äkkiä kipeä tuska, hän oli kompastunut tuollaiseen oman elämän menneeseen tuokioon, joiden kauneutta ja hurmaa hän ei ollut osannut pidättää, jotka olivat kiitäneet hänen ohitseen kohti tuntematonta." (John Galsworthy: Omenapuu)

Omenapuutuska kouraisi minua tänä kesänä. Suunnaton suru. Tyhjyys. Koko elämän lamauttava pettymys. Haave palata menneeseen, elää uudelleen onnellisemmat päivät.

Kaikki siksi, että omenapuuni kukinnot olivat pieniä, mitättömiä, surkeita, anteeksipyytäviä. Masentuneita. Omenapuuni tuottivat vain muutaman säälittävän kukkasen, kuin viimeisen korahduksen ennen tuntematonta pimeyttä.

Itken kuin orpo omenankukka sateessa.

 

Ensimmäinen askel avioeroon: Patjarikko

Patjarikko on sitä, kun yhteiseltä makuuhuoneen patjalta joutuukin erimielisyyksien takia ypöyksin miettimään syntejään olohuoneen sohvalle tai työhuoneen lattialle.

Patjarikko on sitä, kun keskellä yötä herää vesisängyssä hyvin kosteissa tunnelmissa eikä syynä olekaan villi seksi. 

Patjarikko on sitä, kun nautinnollisesta uimapatjalla kelluskelusta viimeinen näköhavainto on tappajahain ammottavat leukaperät.  

Patjarikko on sitä, kun halvassa hostellissa ihan littanaksi nukuttu patja vihdoin repeää saumoista ja sisuksista hyökkää armeija täitä ja torakoita.

No ei vaiskaan, oikeasti Patjarikko (Saxifraga Arendsii) on tämä:

Patjarikko kukkii näin alkukesästä lyhyen hetken kenottaen hennolla kaulallaan punaista päätä. Muuten se kuuluu rikkojen sukuun ja muodostaa patjamaisen ikivihreän (ruskean) peitteen, kun sen antaa levitä rauhassa. 

Mutta noin herkullinen nimi antaa kyllä mielikuvituksella aihetta kehitellä vauhdikkaampiakin tarinoita!

Traagillinen tulppaani

Tulppaanista kerrotaan dramaattista syntytarinaa:  Persialainen prinssi Farhad on rakastunut verrattoman kauniiseen ja siveään palvelusneitoon nimeltään Shirin.  Hän ei kuitenkaan ehdi edes tunnustaa neidolle rakkauttaan, kun kuulee tämän kuolleen. Surun murtamana Farhad syöksyy hevosellaan alas kallionkielekkeeltä kuolemaan ja jokaisesta Farhadin veripisarasta kasvaa punainen tulppaani, täydellisen rakkauden vertauskuva.

(Ikävä juttu, että tieto Shirinin kuolemasta olikin pelkkä huhu.)

Punainen tulppaani siis kuvastaa niin voimakasta rakkautta, että sen puolesta voi antaa vaikka henkensä. Tarkemmin katsottuna tulppaanin maljan pohjalla lepääkin kärsimyksen musta sappi. 

Olikohan Shakespearella tämä tarina mielessä hänen kirjoittaessaan Romeota ja Juliaa? Persialaistarinassa nimittäin käykin niin, että kuultuaan Farhadin kuolemasta onnen hylkäämä Shirin etsii hänen ruumiinsa ja riistää itseltään hengen sen ääressä. Kuvastakoot nämä tämän kesän valkoiset ihanuudet Shiriniä:

Ja jottei tulppaaneista jäisi niin surullinen tunnelma, annetaan näiden keltaisten ja oranssien kaunotarten symboloida iloa ja toiveikkuutta. 

Laskin, että puutarhassani on tänä keväänä 18 erilaista tulppaania. Ah mitä runsauden onnea!

Puutarhurin varma onni

Taimien kasvattaminen siemenistä on raastavaa. Ensinnäkin se vie järjettömästi tilaa, kun kaikki pöydät ja ikkunalaudat täyttyvät uunipelleistä, lautasista, kulhoista, wc-paperirullien hylsyistä ja muista yhtä rumista kasvatusastioista. Koulimisessa viimeistään onnistuu tuhoamaan yli puolet kasvustosta, sillä vaikka yrittää olla kuinka helläkätinen, niin rankka darwinistinen taistelu vaatii osansa. Jäljellejääneet taimenalut ovat hontelovartisia hujoppeja, jotka eivät millään miehisty ja ota vastuuta omasta kasvamisestaan.

Kun olin juuri saanut oman puutarhan, tein kaiken alusta asti. Kasvatin taimet itse, sillä niinhän kuuluu tehdä, eikös? 

Muistan yhden juhannusaaton Hakaniemen torilla, kun näin jonkun naisen ostavan salaatin taimia. En ollut uskoa silmiäni! Naureskelin naiselle ja ihmettelin hänen haluaan vain päästä mahdollisimman helpolla. Missä kasvattamisen ilo? Missä puutarhurin ylpeys? Missä työ ja kärsimyksen kirkas kruunu?

Vuosien saatossa taimikasvatus onnistui aiheuttamaan turhautumista ja pettymyksiä. En saanut ollenkaan tilliä, kun se ei kasvanut. Persiljasta saatoin vain haaveilla, kun loppukesästä maasta tunki tuskin kahta pikkuruista kähärää.

Luovutin. Aloin ostaa tillipuntin torilta ja hajotin sen osiin kasvimaalleni. Kesäkukissa unohdin säästöt ja mieluummin varmistin kukkaloiston valmiilla taimilla.

Jo muutaman vuoden olen hankkinut myös salaatin valmiina taimina. 

Elämä on täynnänsä murheita ja vastoinkäymisiä. Ehkä niitä kannattaa välttää silloin, kun se onnistuu pienellä vaivalla ja pienellä rahalla. Niin kuin nyt vaikka hankkimalla valmiit taimet.