Masentunut omenapuu

Puutarhassani on omenapuu, joka saa minulta vähintään kaksi halausta päivässä. Kumarrun sitä kohti ja kierrän hellästi käteni sen ympärille.

Yleensä olen omenapuun äärellä kiireinen, enkä erityisesti pysähdy hetkeen tai haliin. Olen menossa tai tulossa, täydessä vauhdissa.

Syy halailuun on tässä:

Nyt kun katson omenapuutani, niin halaukseni eivät ole sitä voimaannuttaneet, päinvastoin. Puu on jo toista vuotta surkeana. Viime vuonna oli ne inhat tappajapihlajanmarjakoit tai mitkä lie, tämän kesän surun syytä en osaa edes aavistaa.

Kahtena kesänä puullani on ollut uusi tärkeä ja kaunis tehtävä: se kannattelee siperiankärhöä. Muutama hento kärhön oksa on kurkottanut niin ylös, että ne ovat onnistuneet takertumaan omenapuun auttaviin oksiin.

Voiko puu olla lähtökohdiltaan, geneettisesti masentunut? Kirjassa Pam Grout: E2 oli testi, jossa laitettiin kaksi siementä itämään. Toista kehuttiin ja sille puhuttiin nätisti, toiselle tiuskittiin pelkkiä ikävyyksiä.  Testin mukaan kauniita ajatuksia ja myönteistä huomiota saanut siemen iti paremmin ja kasvatti laadukkaamman taimen.

Minä halin omenapuutani päivittäin, kehun sen maukkaita omienia (joita ei siis nyt tule yhtään ainutta) ja kärhö sulostuttaa sitä upeudellaan. Puu saa huomiota ja sillä on tärkeä elämäntehtävä. Silti se vain muuttuu surkeammaksi vuosi vuodelta, eikä kukoistuksesta ole tietoakaan.

Summertime sadness?

Kill your darlings

Kaikille kirjoittajille on tuttu William Faulknerin ohje "Kill your darlings". Se ei tarkoita perheenjäsenten lahtaamista kirveellä, kuten kirjailija teki Hohto-elokuvassa, vaan sitä, että kirjoitettu teksti pitää korjata ja kirjoittaa uudelleen ja katsoa sitä raikkain silmin. Joku lause, ajatus, sananparsi, mikä lie, saattaa tuntua maailman parhaalta ja sitä voi hykerrellä tyytyväisenä sen keksittyään, mutta jos se ei palvele kokonaisuutta, niin lahtipenkkiin vaan. Vaikka kuinka sattuisi.

Sama rakkaitten tappo on hyväksi myös puutarhalle.

Olin pitkään halunnut kukkakirjooni myös harmaakäenkukan (Lychnis coronaria). Se on pelkistetyn kukkaestetiikan huippu: harmaat lehdet, harmaa varsi, syvän violetti kukka. Muuta ei absoluuttiseen kauneuteen tarvita.

Sain taimia naapuriltani ja istutin ne keskuskukkapenkkiini. Mikä oli kardinaalimunaus, kuten kuvasta näkyy:

Siis missähän tuolla edes on harmaakäenkukka? Se raukka tukehtuu hukkuu katoaa malvan, leimun ja kellokukkien isottelevaan rönsyilyyn.

Joudun noudattamaan kirjoittamisesta tuttua neuvoa. Kirvelevin sydämin.

Tuoksulahja

Kyykistelin kukkapenkissä poimimassa rikkaruohoja, sillä kuulin saunassa, että nyt kuukalenterin mukaan on siihen juuri passelein hetki. Yhtäkkiä sieraimeni täyttyivät makeanimelällä tuoksulla. Nostin katseeni etsiäkseni tuoksun lähdettä. Ei leimut tuoksu miltään, eivätkä malvat, ainut tuoksulla siunattu jaloruusunikin on ihan toisella puolella pihaa.

Sitten näin sen: läheisessä Liliumissa oli uusi lilja. Upeaa valkoisuutta pörhistellen se oli avannut siipensä ja antanut tuoksunsa leijailla ympärilleen.

Vein nenäni liljan sisimpään ja nautin yllättävästä lahjasta. Aloin ymmärtää kimalaisia. Ymmärsin feromonien voiman. Ymmärsin parfyymitehtailijoita.

Ymmärsin mikä pyörittää koko maailmankaikkeutta.

Kesäherkku eilisen jämistä

Chez Minna -kesäravintolassa nautitaan sadonkorjuusta. Se tarkoittaa vadelmia aamiaisella, vadelmia lounassalaatissa, vadelmia illallisen jälkiruokana...

Citykaneille olen enemmän kuin vihainen. Ensin ne iskivät varsiselleriin, sitten lehtikaaliin ja seuraavaksi sipulin varsiin. Viimeisin täysrouskutus osui papuihin, joten siinä meni haaveet ihanista papu&pekoni-lisäkkeistä.

Onneksi uudet perunat kasvavat fiksusti maan povessa ja näin säästyvät talttahampaisilta tuhokoneilta.  

Erityinen kesäherkkuni ovat eilen keitetyt uudet perunat, joita jalostetaan astetta pidemmälle paistamalla. Kun kaunista ruskotusta alkaa olla perunoiden pinnassa, pannulle on aika laittaa myös ohuita halloumi-juuston viipaleita. Niille riittää ihan kevyt lämmitys/ruskistus.

Lautasella komeus hukutetaan oman maan yrtteihin. Persilja erityisesti täydentää muuten miedohkoja makuja. Ja jos oikein haluaa herkutella, perunoita voi vielä sipaista voinokareella.

NamNamNam!

 

Mitä puutarhanhoito oikeasti on?

Paljastettakoon vastaus kysymykseen puutarhan syvimmästä olemuksesta per heti: Puutarhanhoito ei ole mitään muuta kuin siivousta, joka tapahtuu ulkotiloissa. Gardening is outdoors de-clutter.

Jos joku halajaa hankkia puutarhan, hänen pitää ihka ensimmäiseksi mennä peilin eteen, katsoa itseään vakavasti silmiin ja tehdä koko loppuelämäänsä vaikuttava kysymys: "Tahdotko sinä siivota, siivota ja siivota?" Jos peilikuva puhkeaa hymyyn ja nyökäten vastaa "Oi tahdon! Tahdon!", niin sitten vain puutarhakaupoille ja luvassa on onnellista yhteiselämää siivouksen kanssa hamaan iankaikkisuuteen tai ainakin liikuntakyvyttömyyteen asti.

Tämä kysymys on tehtävä etukäteen, ettei sitten ensitreffeillä puutarhassa huomaa, minkä kiviriipan on hetken hurmassa ristikseen hankkinut.

Puutarha on orgaaninen sotkuhirviö, joka koko ajan kasvaa ja muuttaa muotoaan. Kun yksi siivoustaistelu on voitettu, ratsuväkeä kaivataan avuksi jo kolmessa muussa puutarhan kolkassa. Siisteyssodassa puutarhuri ei tule ikinä voittamaan, sillä eläväinen puutarha on aina nopeampi ja ketterämpi.

Niinpä puutarhurilta vaaditaan siivoamisrakkauden lisäksi myös rakkautta häviämiseen.

Tosin, valheellisen toiveikkuuden ylläpitämiseksi, pari kertaa kesässä voi piskuisen ohikiitävän mikrohetken verran luulla, että nyt puutarhani on täysin siisti. Ah sen tuokion hurmaa ja onnella täyttyvää keveyden ja itsetyytyväisyyden tunnetta! Mutta hetki kestää juuri niin kauan kuin katse pysyy aisoissa, sillä heti kun antaa silmiensä vaeltaa vaikka varaston taakse tai marjapuskien alle, niin hetki on mennyttä ja Pandoran lippaan kaikki piinat on taas päästetty valloilleen.

Onneksi puutarhurin työkalulaatikon pohjalle jää rakkaus ahertamiseen. Sen avulla puutarhaansa jaksaa puunata. Varsinkin kun sydämessään tietää, että kun hoitaa puutarhaa, niin puutarha hoitaa vastavuoroisesti hoitajaansa.

Ja pitäähän ympäristön olla kaunis! Sen tiesi jo Lin Jutang "Niiltä maisemilta, joiden ohitse matkustamme, ei meidän tarvitse vaatia paljoa taiteellisuutta, mutta niiden maisemien taiteellisuudesta, joiden keskelle jäämme asumaan, on meidän oltava pikkumaisen tarkkoja."

Paras marjanpoimintavinkki ever

Luonnollisesta syystä aatokset nyt risteilevät marjanpoiminnan ympärillä, sillä siihen puuduttavan yksitoikkoiseen puuhaan on vähintään joka toinen päivä uhrattava pari tunteroista. Sellaista on vadelmavangin elämä nyky-Suomessa!

Siinä poimiessani ja nähdessäni pari naapuriani samassa piinassa, tulin lämmöllä ajatelleeksi mökkini entisiä omistajia, jotka jättivät käyttööni parhaan marjanpoimintavinkin ever. Sen paljastaa  Minnan Werraton-Wiher-Winkki täällä tänään.

Vadelmat ovat sen verran herkkähipiäisiä diivoja, ettei niiden noukkimiseen oikeasti voi yhdistää mitään vauhtivempelettä. Mikä on sääli, sillä kesässä vadelmiin saa, siis joutuu, tuhraamaan valtavasti kallisarvoista aikaansa. Yhtenä kesänä olin tästä niin raivoissani, että laskin puutarhavadelmille hinnan, ja arvata saattaa, ettei se ole yhtään halpa. Se siitä "ilmaisesta" puutarhamarjasta. (Linkki juttuun tässä "Ja vadelman hinta on...")

Ainoa kikka kolmonen noukkimisen nopeuttamiseksi on kaikkien maailman työtehoseurojen aplodeilla vastaanottama näinkin ääriyksinkertainen innovaatio, jolla säästetään aikaa ja poimijan hermoja ja sadatteluarsenaaliakin, kun ei mene kuppi nurin, siis aivan sananmukaisesti:

1. Valitaan poiminta-astia, jossa on ripa.
2. Haetaan narua ja sidotaan siitä sopivan mittainen kaulan ympäri menevä pätkä ripaan kiinni.
3. Laitetaan tämä huomattavalla teknisellä edistysaskeleella varustettu poiminta-astia kaulaan ja mennään vadelmapuskiin.
4. Nyt käytössä on yhden sijasta kaksi kättä. Hip hep hoi ja vadelmasanko täyttyy alta aikayksikön! (No ei tosiaankaan, mutta ainakin huimasti nopsemmin, kuin yksikätisten poimijoiden tasavallassa)

C-kasetteja ja kirsikoita

Minnan Werraton-Wiher-Winkki pureutuu tänään sellaiseen itsekkääseen toiveeseen, että edes osa puutarhan marjoista jäisi lintujen ryhmähyökkäyksiltä turvaan.

Tähän aikaan kesäolo puutarhassa on kuin realityksi muuttunut Hitchcockin Linnut. Nuo taivaalliset rastaiden ryöstöjengit lehahtavat kymmenin siiviniskuin puskaan tai puuhun, nokkivat marjat tehokkaan terävästi ja lennähtävät kirkuen ja pientä puutarhuria ilkkuen tiehensä - niinkin kauas kuin viereiselle naapurin tontille. Onneton puutarhuri jää tyhjän puskan tai hedelmäpuun katveeseen manailemaan kurjaa kohtaloaan ja kiroamaan linnut helvetin alimpaan piiriin Juudaksen, Cassiuksen ja Brutuksen seuraksi.

Ymmärrän toki, että marjat ovat myös lintujen herkkua. Mikseivät olisi, nuo ihanan makoisat ja happamat, vitamiinia pullistelevat superfoodit! Linnut ovat fiksuja, kyllä ne tietävät siirtolapuutarhan marjojen olevan monin verroin Kauppatorin lihapiirakkaa parempaa ravintoa.

Minnan Werraton-Wiher-Winkki kirsikoiden suojelemiseksi sujuu näin:

• Etsitään laatikoiden pohjalta joku ikivanha c-kasetti, joka voi olla vaikka 80-luvun punkkia tai suomihittejä. Mitä parempaa musiikkia, sitä parempi suoja!
• Katkotaan kasettinauhasta sopivia pätkiä ja kurotellaan kirsikkapuuhun.
• Heitetään ja sidotaan kasettinauhaa puuhun mahdollisimman laajasti ja korkealle.
• Istutaan patiolla ja nautitaan kasettinauhan kimmellyksestä auringon hohteessa ja nauretaan rastaille, jotka peljästyvät kasettinauhojen välkettä ja ehkä ikävää muovista äännähtelyäkin. Dexterin tyyliin voi linnuille karjahtaakin: Suprise motherfucker!

Rikkaruohojen majatalo

Rikkaruohoihin ja puutarhan epätäydellisyyteen voi suhtautua monella tavalla. Yksi keino on hyväksyvä tietoinen läsnäolo, mindfulness, jonka mukaisesti olemassaolevat asiat otetaan sellaisena kuin ne ovat. Sanotaanhan niin, että todellisuutta voi muuttaa vasta sen jälkeen, kun ei enää epätoivoisesti vastustele sitä, vaan hyväksyy sen, jolloin veneen suunta vaihtuu vastavirrasta suvannon kautta myötävirtaan.

Jotain tällaista tuli mieleeni, kun puutarhamoodissa luin tämän hyvin kuuluisan zen-runon "Majatalo". Puutarhamajatalon ovi käy koko ajan. Vieraat voi kuvitella rikkaruohoiksi ja miettiä, mitä varten ne on lähetetty puutarhaani. Opetukseksi? Kasvattamaan kärsivällisyyttäni? Tuomaan uusi ajatuksia? Nöyryyden kasvattamiseksi? Kokeakseni enemmän fyysistä työtä? Saadakseni aurinkoa? Oppiakseni armoa?
 

MAJATALO

Mieli on kuin majatalo,

Saapumisia ja lähtöjä joka päivä:

onni, masennus, kataluus

ilmentyvät tietoisuudessa kuin yllätysvieraat.

Toivota tervetulleeksi,

vaihda kuulumiset,

vilkuta hyvästiksi,

vaikka ovellesi saapuisi joukko suruja,

jotka julmasti pyyhkäisevät

huonekalut talostasi.

Kohtele kuitenkin vierailijaa kunnioittavasti

Hän voi kirkastaa Sinulle jonkin aivan uuden ilon.

Synkkä ajatus, häpeä, pahansuopuus;

tervehdi heitä kaikkia ovella nauraen

ja kutsu heidät sisään.

Kohtaa tulijat kiitollisena,

sillä heidät on lähetetty

jostakin kaukaa

Sinulle oppaiksi.

Rumi, 13. vuosisadan sufirunoilija