Ruma ruusunpoikanen

Olipa kerran Ellen ja Jussi ja heidän kaunis puutarhansa. Paraatipaikalla, kaikkien katseiden hellimässä keskipisteessä, kukoisti ruusupenkki täynnä toinen toistaan ihanampia Europeana-ruusuja, joita Jussi hoiti ja helli lakkaamatta.

Keväällä, uuden kasvukauden kynnyksellä, ruusupenkkiin ilmestyi vieraita. Mullasta pisti esiin vihreitä päitä, jotka kasvattivat vartta vauhdilla. Jussi mulkoili tulokkaita ihmetellen. Silti hän ruusuja paapoessaan lahjoitti siinä samalla myös rumille uudisasukkaille yhtäläisesti rakkautta ja ravinteita.

Diivaiset ruusut inhosivat koleannäköisiä vieraita. "Tuollaisia ruusuja en ole koskaan nähnyt! Noin pehmeävartisia ja väärän vihreitä! Hyi olkoon", ne sanoivat niskoja nakellen.

Tulokkaat, rumat ruusunpoikaset, häpeilivät itseään. Totisesti, heidän vartensa ei ollutkaan puuta, ei merkkiäkään aatelisista piikeistä ja kuinka ällöttävän tukevia he olivatkaan! He painoivat päänsä alas ja kuuntelivat nöyrinä kauniimpien tovereidensa pilkkaa.

Jussikin alkoi saada kylläkseen epähienoista ruusunpoikasista. Sumeilematta hän repi niitä juurineen irti, ja jäljellejääneet toverit itkivät menetettyjä sukulaisiaan kuunnellen samalla isompien ruusujen ilonpitoa muukalaisten hävittämisestä.

Sitten Jussi ja Ellen saivat vieraita. Iloiset päiväkahvit nautittiin puutarhassa, jonka keskikesän loistoa joukolla ihasteltiin. Yksi vieraista katsahti arvioivasti ruusupenkkiä ja lausui "Ai sulla kasvaa tuossa auringonkukkia".

KA BOOM, koko puutarha järkkyi! Tunnistaminen repäisi epätietoisuuden verhon Aristoteleen Runousopin rajuudella. Nimen ja identiteetin saaneet rumat ruusunpoikaset nostivat kumaraisen päänsä, oikaisivat vartensa ja kääntyivät kohti aurinkoa.

Loppu onkin sitten silkkaa satua. Rumiksi ruusuiksi leimatut auringonkukat saivat niin paljon itsetuntoa, että ne alkoivat kasvaa, kasvaa, kasvaa... Ylpeät ja kauniit ruusut eivät mitenkään pysyneet perässä. Kaikista kauheinta ruusuille oli, kun hävyttömät auringonkukat ensin kasvoivat lähes taivaallisiin korkeuksiin ja sitten ne kehtasivat avata kukkansa ja antoivat kultaisen keltaisen hehkunsa kiiriä puutarhan kaikkiin sopukoihin.

Sen pituinen se.

Omenankukkien "mono no aware"

Omenpuiden kukat saavat minut sanattomaksi. Tai päinvastoin, ne saavat minut hakemaan loputtomasti uusia sanoja ja yhdistelmiä, jotka kuitenkaan eivät tavoita omenankukkien todellisinta sisintä.

Onneksi en ole yksin, tälle kaihoisalle sanattomuudelle on termi: mono no aware. Tutustuin siihen Mia Kankimäen kirjassa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

Kirjassa Mia kuvailee termiä näin:  "Maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttuvuuden tunnetta, asioiden määrittelemätöntä mutta pakahduttavaa surullisuutta."

Mia ihailee Kiotossa kirsikankukkia: ”Ehkä nyt olen saanut mono no awaresta aavistuksen. Ehkä se viittaa juuri tähän, kirsikankukkien ylimaalliseen kauneuteen ja tietoon siitä, ettei se kauneus kestä kuin hetken, että se on pian ohi, mutta sitä ennen sen kokeminen (ja samalla sen katoavuuden tajuaminen) on niin pakahduttavaa, ettei sitä pysty ilmaisemaan muuten kuin huudahtamalla ah, sielunsa syvyyksistä, tunteen täsmällistä olemusta milloinkaan tavoittamatta.”

Ja jatkaa: ”Siihen liittyy totaalista kauneutta, annos kaihoa, aavistus epätoivoa, tunne siitä, ettei kaikesta tästä pysty koskaan nauttimaan niin paljon kuin pitäisi, sillä siitä ei saa otetta, sitä ei saa mukaansa, sitä ei voi omistaa, sille ei pysty täysin antautumaan, se jää aina hieman tavoittamattomiin, vaikka on täysin sen ympäröimä. Tunne on sietämätön ja ihana, ja vaikea kestää.”

MOT ja AMEN

Puutarhatrendit 2014, osa 2

Hesari oli käynyt kevään puutarhamessuilla ja tuliaisina oli neljä puutarhatrendiä otsikolla "Viherpeukalo ei nyt pröystäile." (Lähde: Helsingin Sanomat 4.4. "Hyötyviljelijä arvostaa helppoutta / Heidi Lämsä).

1 Kier­rä­tys­ma­te­riaa­lit. Kier­rä­tys­puu­tar­has­sa hyö­dyn­ne­tään kaik­kia ma­te­riaa­le­ja. "Tä­mä epä­va­kau­den ai­ka nä­kyy tur­val­li­suus­ha­kui­suu­des­sa se­kä tie­tys­sä vaa­ti­mat­to­muu­des­sa, mis­tä sii­nä kier­rä­tys­puu­tar­has­sa on ky­sy­mys. Eli täl­lä het­kel­lä ei ha­lu­ta pröys­täil­lä", sa­noo jutussa haastateltu suunnitteluhortonomi Tanja Nie­mi­nen.

2 Omaa elä­män­ta­paa ko­ros­ta­va puu­tar­ha. Hi­mo­kok­kaa­jan puu­tar­ha on yrt­ti­tar­ha, kun­toi­li­jan puu­tar­has­sa on paik­ka kahva­kuu­lai­luun.
3 Hyö­ty­vil­je­ly. Oman ruuan kas­vat­ta­mi­nen tuo hyö­dyn li­säk­si on­nis­tu­mi­sen iloa.
4 Met­sä. En­si vuo­dek­si met­säs­tä, sam­ma­lees­ta ja jär­vi­ve­des­tä en­nus­te­taan kan­sain­vä­lis­tä hit­tiä. Suo­ma­lai­nen mök­ki­mai­se­ma siis tu­lee kau­pun­ki­vil­je­lyn rin­nal­le.

Kommentti:
Noista neljästä ainut uutuus edellisen postauksen maailmanlaajuisempiin trendeihin on tuo metsä.  Oikeasti en usko metsän tulevan Suomessa kovin isoksi puutarhatrendiksi, kun meillä on ihan oikeaa metsää metsät väärällänsä, ei sitä tarvi enää puutarhaan tuoda.

Kierrätysmatriaaleissa soisin muistettavan, ettei puutarha ole mikään romuvarasto. Ja edelleen ne, joilla on varaa sijoittaa puutarhaansa, pröystäilevät siellä sydämensä kyllyydestä! Eli onko taloudellinen epäarvoistuminen tulossa jo puutarhaankin?

Kommentti viikkoa myöhemmin:
Onko kyseessä trendi vai jälkijuna, jos aihe on jo valmiiksi pureskeltu, kirjoitettu kirjaksi, painettu, myyty aikansa ja laitettu jo alennukseen Akateemisen Hulluilla Päivillä? Ainakin siellä näkyi kirjat sekä Metsäpuutarhasta että Kierrätyspuutarhasta.

Puutarhatrendit 2014, osa I

Garden Media Groupin ilouutisena kaikille naisille todettakoon, että miehet ovat löytäneet puutarhan!

Alla listauksena uusimmat trendilöydökset. (Lähde: 125-sivuinen raportti on ladattavissa osoitteesta http://www.gardenmediagroup.com. Tämä alla oleva tiivistelmä on lainattu suoraan Uudenmaan Marttojen Facebook-sivulta "Uudenmaanmartatvinkkaa", johon sen on postannut Kirsi Mäkinen.)

1.  Kompostointi yleistyy yhä. Ruoantähteiden kierrätys trendikästä.
2. ”Superruuat ovat ruokien supermalleja”. Mustikat, kaalit ja voikukat.
3. ”Juo puutarhasi” eli tee siitä smoothieta ja muita juomia.
4. ”Pue puutarhasi” eli hanki suihkulähteitä, patsaita, lintualtaita ja kynttilänjalkoja.
5. ”Elämme mehiläisistä” eli 85 % Telluksen kasveista ovat pölyttäjäriippuvaisia. Emme pärjää ilman niitä.
6. ”Ammennetaan paikalliskulttuureistamme” – suositaan paikallislajikkeita ja omia maatiaisia sekoitettuna etniseen diversiteettiin.
7. Väreissä ja muodoissa yksinkertaisuutta: tee monokulttuureja kasveista, luota mustaan ja valkeaan.
8. Jaa puutarhasi ja kukkapenkkisi osiksi, joissa voimakkaita ja räjähtäviä väriläiskiä ja kontrasteja.
9. Maailmalla nuoret miehet, ainakin tilastojen mukaan, ovat löytäneet sisäisen ja ulkoisen puutarhurinsa eli möyrivät maata ja kuluttavat ahkerasti puutarhatuotteisiin.
10. Puutarhoja pitää ajatella myös sisätiloissa ja huonekasvien äärellä, koska ne lisäävät tuottavuutta, rauhoittavat, vähentävät stressiä ja ylläpitävät mielenterveyttä.
11. ’Fingertip gardening’ yleistyy eli sorminäppäryyttä tarvitaan hydro-eli vesiviljelylaitteiden asennuksessa ja säätämisessä sekä huollossa, aurinkoenergian hyödyntämisessä, automatiikkojen ja aikakytkimien kanssa ( – pipetointitarhurointia..)
12. Tonttipuut löydetään uudelleen ja uudelleen: ne lisäävät tontin ja asuinrakennuksen myyntiarvoa, vähentävät stressiä, melua, pölyä, rikollisuutta ja nostavat elämänlaatua.

Kommentti:
Syö, juo, pue puutarhasi, suosi lähistön kasveja, kompostoi, tee voikukkasalaattia jne. - mitään todella uutta ei näistä trendeistä löytynyt. Se on aina kivaa, että vastakkaiset trendit ovat totta yhtä aikaa kuten "suosi mustaa ja valkoista" ja "istuta räjähtäviä väriläiskiä".

Silmiä särkevää pröystäilyä

Kun kissani Otto kuoli, kävin lähimmästä kukkakaupasta ostamassa surukukiksi valkoisia kalloja. Pelkät valkoiset kukat vihreine varsineen läpinäkyvässä maljakossa sopivat koruttomuudessaan tunnelmaan. Sulavalinjaiset kallat ilmentävät kauneuden ydintä ja niiden kellomainen nielu aivan kuin johdattaa sielun tuntemattomaan.

Viikon kuluttua kuolemasta yritin piristää itseäni jo aivan toisenlaisella kukkakimpulla. Tallinnan vanhan kaupungin kukkatorilta ostin muhkean asetelman vaaleanpunaisia krysanteemeja koristeltuna valkoisella hörhelöillä ja taustoitettuna vihreällä lehtikasvilla ja sidottuna vaaleanpunaisella nauhalla. 

(Anteeksi, että kuva puuttuu, olen näköjään poistanut sen kännykästäni).
 

Kimppu on näyttävä. Jotenkin sen kauneus on kuitenkin tasapaksua ja laskelmoitua. Räikeää. Tyhjänpäiväistä. Lähes loukkaavaa surutalossa.

Suru on saanut minut kavahtamaan kaikkea typerää pinnallisuutta. En ole avannut enää telkkaria.  Hesareista olen saanut vaivoin luettua vain sunnuntainumerot. Elämässäni ei nyt ole aikaa eikä tilaa tyhjänpäiväisyydelle.

Istun sohvalla, luen kirjoja ja katselen vaaleanpunaista kukkapröystäilyä. Se särkee silmiäni. Kauneus ei lohduta eikä houkuttele seesteisiä ajatuksia silloin, kun se ei ole aitoa ja aika ja paikka ovat vääriä. Laskelmoitu kauneus muuttuu rumuudeksi ja sen osoite on - - - biojäteastia.

Töpö söpön ylösnousemus

Edellisjouluna minulla oli harvinaisen töpö ja söpö amaryllis (klikkaa sanaa amaryllis ja lue postaus). Amaryllikseni ei tapojeni mukaisesti päätynytkään kukoistuksen jälkeen täyttämään biojäteastiaa, vaan se sai jäädä jatkoajalle ihmettelemään elämää. 

Kevään ja kesän se hörpiskeli niukanlaisesti vettä. Syksyn tullen leikkasin lehdet pois ja lopetin kastelun tykkänään. Kasvi joutui myös evakkoon mökille.

Mökillä se möllötteli sopivassa n. 10 asteen lämmössä tammikuun puoleenväliin, jolloin kasvi paluumuutti kaupunkiin, sipuli istutettiin uuteen multaan ja annettiinpa janoiselle vähän vettäkin.

Ei aikaakaan, kun alkoi tapahtua! Sipulista nousi teräviä vihreitä lehden alkuja. Varsi vahvistui ja sen päähän plumpsahti kiva pikku pullistuma, joka sitten pullistui ja paisui ja pullistui, kunnes…

Ylösnousemuksen suuri ihme, vaikka pääsiäiseen oli vielä aikaa! Olin aivan haltioissani moisesta saavutuksesta, sillä yleensä tyrin sisäkukkien kanssa lahjakkaasti. Mutta että saan saman amarylliksen kaksi kertaa kasvatettua sipulista upeasti kukkivaksi kukaksi, se on juhlan paikka se!