Tämä on oikeasti puutarha-aakkonen Q niin kuin QUESTIONS. Aina kun siirtolapuutarha tulee puheeksi vieraitten ihmisten kanssa, saa vastata TOP10-kysymyslistaan. Siirtolapuutarhat kun ovat outoja rauta-aitojen rajaamia alueita, joissa asuu tosi kummallista porukkaa.
1. Miten ihmeessä sieltä saa mökkejä? Eikö ne ole kauhean harvoin myynnissä?
Ainakin meillä Marjaniemessä vaihtuvuus on valtaisaa. Noin 10 % mökeistä vaihtaa omistajaa vuosittain. Näistä täysin uusille omistajille menee osa ja lisäksi on sukupolvenvaihdoksia tai muuta perhesuhteisiin liittyvää vaihdantaa.
2. Eikös siellä ole joku jonotuslista niille mökeille?
Ei ole. Siirtolapuutarhassa vallitsee autonomia. Kaupunki vuokraa siirtolapuutarha-alueen yhdistykselle, jonka jäseniä jokainen mökkiläinen on. Mökkiläinen siis omistaa oman mökkinsä ja maksaa vuokraa palstasta yhdistyksen kautta kaupungille. Mökkiläinen myös myy oman mökkinsä kenelle haluaa, ehtona vain, että ostaja on helsinkiläinen.
3. Nehän on aivan järjettömän kalliita!
Niin, mikäpä tässä maailmassa olisi järjellistä? Siirtolapuutarhamökin hinta on minunkin 6 vuoden asumisaikana jo tuplaantunut. Mutta halutessaan täällä voi asua puolet vuodesta, joten kyseessä onkin kakkoskoti ihanan puutarhan keskellä.
4. Eikö siellä asu vain vanhuksia?
Jatkuva sukupolvenvaihdos on meneillään. Ympäriltäni on myyty vanhempien ihmisten mökkejä ja tilalle on tullut työikäisiä lapsiperheitä. Onneksi tulin itse aluelle alle nelikymppisenä, sillä aion jumittaa mökissäni ainakin satavuotiaaksi asti ;-))
5. Teillä on siellä aivan kamalia diktaattorisääntöjä ja kaikkia kytätään koko ajan?
Tiettyjä sääntöjä on ja ne ovat vuokranantajan eli kaupungin määrittämiä. Diktatuurista ei ole kyse, vaan siitä, että alue säilyisi ulkonäöltään yhtenäisenä.
6. Miten siellä voi asua niin ahtaasti? Mä en ainakaan kestäisi naapureita niin lähellä.
Naapurit ovat niin lähellä, että kuulen patiolleni, kun naapurin ulkona olevaan kännykkään tulee tekstiviesti. Jos ei siedä vieraita ihmisiä lähellään, ei missään nimessä kannata tulla siirtolapuutarhaan! Suomi on täynnä ihania erakkomökkejä naapureita karttaville persoonille.
7. Siellähän on ulkovessat ja suihkuja ei saa olla ollenkaan?
Viemäröintiä ei ole kuin harvoilla uusilla siirtolapuutarhoilla. Vessat ovat siis biokäymälöitä, joita nykyään saa tosi siistejä ja hajuttomia. Kylmä vesi tulee tontin laidalle. Jäteveden puhdistus jää mökkiläisen vastuulle. Meillä on yhteissauna – Helsingin paras! – ja suihkuvuoroja viikolla.
8. Siellä kaikki tietää toistensa asiat ja juoruaa kaikesta.
Kun lähekkäin asutaan, niin naapurin kanssa tulee tutuksi. Se auttaa, ettei elämässä ole mitään salattavaa - ja miksi ihmeessä olisikaan?
9. Pakkotalkoita on kuulemma aivan julmetusti.
Talkoovelvollisuus vaihtelee puutarhoittain, meillä Marjiksessa se on peräti 3 tuntia vuodessa. Siis aivan huikea vaatimus mökkiläiseltä antaa kokonaista kolme tuntia omasta elämästään yhteisen hyvinvoinnin eteen! Onneksi senkin voi välttää maksamalla silkkaa rahaa.
10. Siirtolapuutarhassa on varmaan aivan ihanaa?
Kyllä! Kyllä! Kyllä!
tiistai 28. joulukuuta 2010
lauantai 18. joulukuuta 2010
"Kunnollinen ja järjestelmällinen ihminen"
"Katselin pikkuisten somien mökkien ja puutarhojen rivistöä ja mietin, minkä lajin ihminen halusi asua siirtolapuutarhamökissä keskellä kaupunkia. Luultavasti sellainen, joka kunnioitti järjestyssääntöjä eikä häirinnyt naapuriaan liian kovaäänisellä ilonpidolla, radionsoitolla tai millään muullakaan sopimattomalla. Muutamalla sanalla sanoen: kunnollinen ja järjestelmällinen ihminen. Niin pienissä mökeissä ei pystyisi asumaan hermojaan menettämättä ellei ollut järjestelmällinen ja pannut aina esineet käytön jälkeen niille varattuihin paikkoihin."
Näin tuumailee päähenkilö matkalla Kumpulan siiirtolapuutarhaan. Kirjailija on Harri Nykänen ja kirja nimeltään Valhe. Sitaatti lienee vierailijoiden ajatus siirtolapuutarhasta, mutta mikähän lienee totuus, tai no ainakin sisäpiiriläisen kokemus?
Kunnollisuus ja järjestelmällisyys ovat suhteellisia käsitteitä, toisin kuin järjestyssääntöjen noudattaminen. Siirtolapuutarhassa ei ole kuin muutama yhteinen pelisääntö ja sekin tuntuu olevan monelle mökkiläiselle liikaa. Ihmettelen sitä kovasti, sillä mielestäni päiväkotiin menevällä lapsellakin, puhumattakaan palkkatyössä olevasta aikuisesta, on moninkertaisesti enemmän yhteisiä pelisääntöjä noudatettavana.
Puutarhassa esimerkiksi pensasaitojen korkeus on 140 cm, eikä se ole hallituksen ilkeilyä, vaan se seisoo kaupungin vuokrasopimuksessa. Tässä asiassa on siis kuunneltava isännän ääntä. Samoin rakennusten ja rakennelmien yhtenäisyys ja koot, korkeudet ja sijainnit on määritelty ja ne ovat kaikille mökkiläisille samat. Siirtolapuutarha on demokratian tyyssija. Tasapäisyyden, sanoisi kenties joku, joka haluaa ilahduttaa maisemaa täysin poikkeavilla ja sääntöjen vastaisilla rakennelmilla, jotka kenties ovat hyvinkin sieviä - tosin ihan jossain muussa ympäristössä kuin siirtolapuutarhassa.
Eli siirtolapuutarhaan siis ajautuu sekä kilttejä että kapinallisia asukkaita. Puutarhan hoidossa näkee monia millimetrintarkkoja kynsisaksi-tarhureita ja samoin myös niitä, joita puutarhanhoito ei voisi vähempää kiinnostaa.
Meitä on moneksi, niin elämässä kuin siirtolapuutarhassakin.
Näin tuumailee päähenkilö matkalla Kumpulan siiirtolapuutarhaan. Kirjailija on Harri Nykänen ja kirja nimeltään Valhe. Sitaatti lienee vierailijoiden ajatus siirtolapuutarhasta, mutta mikähän lienee totuus, tai no ainakin sisäpiiriläisen kokemus?
Kunnollisuus ja järjestelmällisyys ovat suhteellisia käsitteitä, toisin kuin järjestyssääntöjen noudattaminen. Siirtolapuutarhassa ei ole kuin muutama yhteinen pelisääntö ja sekin tuntuu olevan monelle mökkiläiselle liikaa. Ihmettelen sitä kovasti, sillä mielestäni päiväkotiin menevällä lapsellakin, puhumattakaan palkkatyössä olevasta aikuisesta, on moninkertaisesti enemmän yhteisiä pelisääntöjä noudatettavana.
Puutarhassa esimerkiksi pensasaitojen korkeus on 140 cm, eikä se ole hallituksen ilkeilyä, vaan se seisoo kaupungin vuokrasopimuksessa. Tässä asiassa on siis kuunneltava isännän ääntä. Samoin rakennusten ja rakennelmien yhtenäisyys ja koot, korkeudet ja sijainnit on määritelty ja ne ovat kaikille mökkiläisille samat. Siirtolapuutarha on demokratian tyyssija. Tasapäisyyden, sanoisi kenties joku, joka haluaa ilahduttaa maisemaa täysin poikkeavilla ja sääntöjen vastaisilla rakennelmilla, jotka kenties ovat hyvinkin sieviä - tosin ihan jossain muussa ympäristössä kuin siirtolapuutarhassa.
Eli siirtolapuutarhaan siis ajautuu sekä kilttejä että kapinallisia asukkaita. Puutarhan hoidossa näkee monia millimetrintarkkoja kynsisaksi-tarhureita ja samoin myös niitä, joita puutarhanhoito ei voisi vähempää kiinnostaa.
Meitä on moneksi, niin elämässä kuin siirtolapuutarhassakin.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Jouluomenapolku lunta tulvillaan
Lunta, lunta ja lunta. Koko Marjis oli hukkumassa lumeen. Vaikka Omenatie ja Saunatie oli aurattu torstaiaamuna, oli uutta lunta tupruttanut sunnuntaihin mennessä taas valtaisasti lisää. Toivottavasti kukaan vieras ei yrittänyt alueelle muualta kuin Pääportista tai Metsäportista, sillä tarpominen yli puolen metrin lumessa yksittäisissä jalanjäljissä ei ole kovin kivaa. Itse jouduin harrastamaan täysin umpihankikävelyä lauantaina ja en kyllä niin raskasta urheilua suosittele kenellekään.
Jouluomenapolun alkaessa odottelimme hevosrekimiestä. Ei kuulunut. Soitto perään ja paljastui, että hän oli juuttunut hevoskuljetusautoineen lumihankeen. Eikä hän tosiaan ollut aamun ja illan mittaan ainut.
Muuten Jouluomenapolku-tapahtuma oli kaunis, harras, iloinen ja maukas. Kerhotalo kylpi jouluisissa koristeissa ja näyttämöllä loisti kuusi. Pastori ja kanttori laulattivat tuttuja joululauluja. Harvinaisen tyylikäspartainen Joulupukki oli saapunut juhlaan peräti Korvatunturilta asti. Lucia-neito, kuvankauniina, sykähdytti sydämiä ja muistutti joulun olevan valon juhla. Pöydässä oli herkullista riisipuuroa, vastaleivottua pullaa ja glögiä.
Jouluomenapolun alkaessa odottelimme hevosrekimiestä. Ei kuulunut. Soitto perään ja paljastui, että hän oli juuttunut hevoskuljetusautoineen lumihankeen. Eikä hän tosiaan ollut aamun ja illan mittaan ainut.
Muuten Jouluomenapolku-tapahtuma oli kaunis, harras, iloinen ja maukas. Kerhotalo kylpi jouluisissa koristeissa ja näyttämöllä loisti kuusi. Pastori ja kanttori laulattivat tuttuja joululauluja. Harvinaisen tyylikäspartainen Joulupukki oli saapunut juhlaan peräti Korvatunturilta asti. Lucia-neito, kuvankauniina, sykähdytti sydämiä ja muistutti joulun olevan valon juhla. Pöydässä oli herkullista riisipuuroa, vastaleivottua pullaa ja glögiä.
Päivän ahkeroinnin kruunasi ilta maailman parhaassa saunassa. Ah onnea!
torstai 9. joulukuuta 2010
P niin kuin Paljous
Puutarha-aakkonen P voisi olla vaikka puutarha. Tai parvekepuutarha. Tai puu. Mutta nyt kuitenkin P on niin kuin Paljous, Puute ja Pihiys - eli siis kevyt johdanto runsaustematiikkaan.
Puutarha itsessään on yltäkylläisyyden symboli. Parhaimmillaan siellä on paljon kukkia, hedelmäpuita, pensaita ja muuta ihanuutta. Vähimmilläänkin puutarhassa on paljoutta vaikka pitkästä nurmikosta ja rikkaruohosta.
Pihiys ei kasva puutarhassa. Kasveihin sijoitetut rahat ovat harvinaisen tuottavia. Perennat kukoistavat vuodesta toiseen ja runsastuvat tahdilla, josta pörssiyritykset näkevät vain märkiä unia. Ja tuottoa on mukava jakaa kasvinvaihtotoreilla tai muuten vain ilahduttamalla naapureita tai työtovereita. Ja samasta naapureiden saavuttamasta tuotosta saa itsekin osansa.
Kesäkukat tuottavat yhtä lailla – iloa, kauneutta, kestävyyttä, helppoutta. Kevään loppumetreillä muutamalla eurolla ostettu kesäkukka hehkuu kuukausitolkulla. Viinipullon juo parissa illassa, kun kesäkukat (joita saa viinipullon hinnalla jo monta) tuottavat jatkuvaa nautintoa minimissään 90 päivää.
Puutarha tuo runsaus-näkökulmaa elämään. Toissa vuonna oli vadelmia enemmän kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Omenia on joka vuosi tuhottomasti. Tai vaikka voikukkia, niitä aina riittää!
Runsaus-näkökulmaa voi joustavasti mallittaa muuhunkin elämäänsä, koska kokemus puutarhan ylenpalttisuudesta on niin todellinen. Yhtä lailla kun puutarhassani on runsautta vademista tai omenista, elämässäni on runsautta ideoista, ilosta, oppimisesta, läheisistä, ajasta...
Kysymys on enemmän asenteesta kuin todellisuudesta. Voisin puutarhassani kokea puutetta vaikka ruusuista tai loputtomasta kukkaloistosta. Tai voin keskittyä nauttimaan liljoista ja juuri sillä hetkellä kauneuttaan lahjoittavasta kukasta. Voin koko ajan valittaa kiirettä. Tai voin ajatella, että minulla on kaikki maailman aika ja käytän sitä juuri tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla.
Minä olen runsaus. Minä olen puute. Minä voin valita.
Puutarha itsessään on yltäkylläisyyden symboli. Parhaimmillaan siellä on paljon kukkia, hedelmäpuita, pensaita ja muuta ihanuutta. Vähimmilläänkin puutarhassa on paljoutta vaikka pitkästä nurmikosta ja rikkaruohosta.
Pihiys ei kasva puutarhassa. Kasveihin sijoitetut rahat ovat harvinaisen tuottavia. Perennat kukoistavat vuodesta toiseen ja runsastuvat tahdilla, josta pörssiyritykset näkevät vain märkiä unia. Ja tuottoa on mukava jakaa kasvinvaihtotoreilla tai muuten vain ilahduttamalla naapureita tai työtovereita. Ja samasta naapureiden saavuttamasta tuotosta saa itsekin osansa.
Kesäkukat tuottavat yhtä lailla – iloa, kauneutta, kestävyyttä, helppoutta. Kevään loppumetreillä muutamalla eurolla ostettu kesäkukka hehkuu kuukausitolkulla. Viinipullon juo parissa illassa, kun kesäkukat (joita saa viinipullon hinnalla jo monta) tuottavat jatkuvaa nautintoa minimissään 90 päivää.
Puutarha tuo runsaus-näkökulmaa elämään. Toissa vuonna oli vadelmia enemmän kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Omenia on joka vuosi tuhottomasti. Tai vaikka voikukkia, niitä aina riittää!
Runsaus-näkökulmaa voi joustavasti mallittaa muuhunkin elämäänsä, koska kokemus puutarhan ylenpalttisuudesta on niin todellinen. Yhtä lailla kun puutarhassani on runsautta vademista tai omenista, elämässäni on runsautta ideoista, ilosta, oppimisesta, läheisistä, ajasta...
Kysymys on enemmän asenteesta kuin todellisuudesta. Voisin puutarhassani kokea puutetta vaikka ruusuista tai loputtomasta kukkaloistosta. Tai voin keskittyä nauttimaan liljoista ja juuri sillä hetkellä kauneuttaan lahjoittavasta kukasta. Voin koko ajan valittaa kiirettä. Tai voin ajatella, että minulla on kaikki maailman aika ja käytän sitä juuri tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla.
Minä olen runsaus. Minä olen puute. Minä voin valita.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Paroni puussa ja Puoliverinen prinssi
Voisiko puutarhatarinan kirjoittaa mistä tahansa kirjan nimestä? Leikittelin ajatuksella, suljin silmäni ja napsin kirjahyllystäni satunnaisesti kasan kirjoja. Ja totta tosiaan, kyllähän niistä puutarhatarinoita syntyisi:
"Luova ongelmanratkaisu" on tosi iisi. Mitä muuta puutarhanhoito on kuin loputon virta haasteita? Ja ratkaistu ne on kaikki, jotkut luovemmin, jotkut naapuria kopioiden, jotkut jättämällä ne tylysti ajan hoidettaviksi.
"Kotinikkarin niksikirja" Hmmmm, tästä tekisin happaman kirjoituksen, jossa kadehtisin kaikkia Strömsö-henkisiä nikkareita.
"Harry Potter ja puoliverinen prinssi" analysoisi sarjassa mainittuja kasveja ja yrttitiedon opetusta. Ja tietenkin mainitsisin, että puutarhassani on yksi Pottereiden mukaan nimetty omenapuu, nimittäin Tällipaju. Mutta puoliverinen prinssi, kuka kumma sen tittelin saisi puutarhassani?
"Taikatalvi" -tarinassa kirjoittaisin miten puutarhani nukkuu talviunta, miten koko hiljainen ja autio siirtolapuutarha tuntuu ihan yksityisomaisuudeltani, kuinka ripustelen omenapuuhun joulukoristeita ja miten ihanaa on kirmata saunasta keskelle lumista pihaa viimeistä loppuhuuhtelua varten.
"Paroni puussa" voisi kertoa vaikka siitä puukirurgista, joka leikkasi omenapuiltani lähes valtimot poikki ja tyrehdytti sadon kahdeksi vuodeksi.
"Turms kuolematon" kuulostaa hankalalta aiheelta. Kirja käsitteli etruskeja ja siinä oli taas katala nainen, joka suurimman kataluuden merkkinä vielä omisti viekkaan ja ilkeän kissan. Eli tämä juttu kertoisi ehkä kissasta? Tai voisi se kertoa etruskien aina hymyilevistä kasvoistakin, jotka jonkin aasinsillan kautta saisi ympättyä puutarhan ikiaikaiseen hyvää tekevään vaikutukseen.
"Naurava neitsyt" voisi olla tutkielma siirtolapuutarhojen asujaimiston sukupuoli- ja ikäjakaumasta.
"Oblomov" olisi hidas, polveilevan patoutunut kertomus laiskasti eteenpäin soljuvista hellepäivistä, jolloin on aivan liian väsynyt laittaakseen tikkua ristiin ja aika kuluisi puutarhatuolissa lekotellessa ja kärpästen surinaa kuunnellessa… Ja ihan vähän olisi huono omatunto, kun pitäisi tehdä, saada aikaan, rientää, mutta toisaalta tuolin vetovoima on suunnaton, on niin mukavaa, lämmintä, aurinko paistaa…
"Luova ongelmanratkaisu" on tosi iisi. Mitä muuta puutarhanhoito on kuin loputon virta haasteita? Ja ratkaistu ne on kaikki, jotkut luovemmin, jotkut naapuria kopioiden, jotkut jättämällä ne tylysti ajan hoidettaviksi.
"Kotinikkarin niksikirja" Hmmmm, tästä tekisin happaman kirjoituksen, jossa kadehtisin kaikkia Strömsö-henkisiä nikkareita.
"Harry Potter ja puoliverinen prinssi" analysoisi sarjassa mainittuja kasveja ja yrttitiedon opetusta. Ja tietenkin mainitsisin, että puutarhassani on yksi Pottereiden mukaan nimetty omenapuu, nimittäin Tällipaju. Mutta puoliverinen prinssi, kuka kumma sen tittelin saisi puutarhassani?
"Taikatalvi" -tarinassa kirjoittaisin miten puutarhani nukkuu talviunta, miten koko hiljainen ja autio siirtolapuutarha tuntuu ihan yksityisomaisuudeltani, kuinka ripustelen omenapuuhun joulukoristeita ja miten ihanaa on kirmata saunasta keskelle lumista pihaa viimeistä loppuhuuhtelua varten.
"Paroni puussa" voisi kertoa vaikka siitä puukirurgista, joka leikkasi omenapuiltani lähes valtimot poikki ja tyrehdytti sadon kahdeksi vuodeksi.
"Turms kuolematon" kuulostaa hankalalta aiheelta. Kirja käsitteli etruskeja ja siinä oli taas katala nainen, joka suurimman kataluuden merkkinä vielä omisti viekkaan ja ilkeän kissan. Eli tämä juttu kertoisi ehkä kissasta? Tai voisi se kertoa etruskien aina hymyilevistä kasvoistakin, jotka jonkin aasinsillan kautta saisi ympättyä puutarhan ikiaikaiseen hyvää tekevään vaikutukseen.
"Naurava neitsyt" voisi olla tutkielma siirtolapuutarhojen asujaimiston sukupuoli- ja ikäjakaumasta.
"Oblomov" olisi hidas, polveilevan patoutunut kertomus laiskasti eteenpäin soljuvista hellepäivistä, jolloin on aivan liian väsynyt laittaakseen tikkua ristiin ja aika kuluisi puutarhatuolissa lekotellessa ja kärpästen surinaa kuunnellessa… Ja ihan vähän olisi huono omatunto, kun pitäisi tehdä, saada aikaan, rientää, mutta toisaalta tuolin vetovoima on suunnaton, on niin mukavaa, lämmintä, aurinko paistaa…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
