Ja joka hetkessä asuu ikuisuus

Olen pitkään kärsinyt flunssasta ja puutarhani on jäänyt heitteille. Se on ihan villiintynyt, kun se on saanut keskellä väkevintä kasvukauttaan rehotella ihan omien halujensa mukaan. Minua melkein itketti katsoa kaikkialle ulottuvaa keltaista voikukkapeltoa, ylipitkää nurmikkoa, kukkapenkeistä tursuavia ei-toivottuja heiniä ja tuntemattomia rikkaruohoja. 

Epätoivoissani ryhdyin toimeen. Aloitin voikukista. Huhkin pari tuntia ja murehtien tein mielessäni listaa, mitkä kaikki kymmenen isoa ja hikistä hommaa odottavat seuraavaksi vuoroaan ja koska ihmeessä mä oikein ehdin urakoida ne ja eihän mulla ole aikaa ja kaikki pitäisi olla valmista nyt heti.

Kunnes kesken varmaan neljännensadannen voikukan ylösrepimisen muistin sen totuuden, millä tästä ahdistuksesta oikein selviääkään: Ja joka hetkessä asuu ikuisuus. Elämässä ei ole mitään muuta kuin tämä hetki - ja se on paras hetki. Miksi ihmeessä tuhlaisin ainokaiseni huolehtimiseen? Aurinko paistaa, olen vihdoinkin voittanur flunssan, kesä on vasta alussa, vaikka mitä ihanaa on vielä edessäpäin! Jatkan tätä hommaa huomenna, ylihuomenna, yliylihuomenna ja ihan jatkuvasti. Minähän rakastan puutarhatöitä, nautin raivatessani, luodessani, istuttaessani uutta. Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa.

Seuraavat voikukat nostin nurmeilta hymyillen. Mull´on tästä asti aikaa...

Marjiksen kaunotar vko 21

Valkoinen viattomuus. Miten sellainen voi kypsyessään muuttua perisynnin lähteeksi? Sitä on vaikea ymmärtää katsoessani tätä mykistävää valkeutta, joka loistaa puutarhani viidessä omenapuussa (Malus domestica).

Suosikkiomenapuulleni olen antanut nimeksi Paratiisi. Se jakautuu jo alhaalta kolmeksi harmoniseksi haaraksi - Pyhä kolmiyhteys on alati läsnä puutarhassani. Paratiisi suo toivottua varjoaan istuessani patiolla nauttien hyvästä kirjasta, hyvästä ruoasta tai hyvästä seurasta. Mutta ne hedelmät! Jos juuri tämä omenapuu olisi ollut Edenissä kielletty, niin kirmailisimmepa siellä vielä tänäkin päivänä ilkosillamme ikuisessa rauhassa ja rakkaudessa. Paratiisi-puuni omenat ovat nimittäin aikaisia, pehmeitä, jauhoisia, lötkyjä: siis täysin syömäkelvottomia. Mutta se on kaukainen ajatus nyt, kun puu on pukeutunut harsoiseen morsiushuntuunsa nauttien elämänsä keväästä.

Marjiksen kaunotar vko 20

Pidän runsaudesta, ylenpalttisuudesta, näyttävyydestä. Siis ainakin yhtä paljon kuin selkeästä ja pelkistetystä ja konstailemattomasta. Puutarhaani valitsen aina mieluummin isoja, komeita ja kerrottuja kasveja. Tämän Marjiksen kaunottaren istutin viime marraskuussa ja kukinto on niin upea, ettei uskoisi kyseessä olevan mitä arkisin tulppaani (Tulipa).

Kun näitä on kolmisenkymmentä vierekkäin, näky on henkeäsalpaavan täyteläinen ja pakahduttavan punainen. Tätä katsoessani voin täysin ymmärtää 1600-luvulla Hollannissa raivonneen tulppaanikeinottelun: kuka tahansa tekisi mitä tahansa saadakseen viettää ihanuushetkiä mietiskellen moista kauneutta.

Operaatio kelloköynnös, osa III

Kelloköynnösteni  ylimpään haaraan on kasvanut ultaraohuet kärhöt. Luulisin, että niiden avulla kasvi  ylös ylös kurkottaa. 

Tuorein kasvatusvinkki Siemenestä siemeneksi -sarjassa julkaistiin Hesarissa sunnuntaina 16.5. Nyt siis alkaa ulkoilutus ja sepäs onkin kellosepän hommaa. Ekana päivänä taimet totuttelevat ulkoilmaan tunnin verran, toisena kaksi tuntia, kolmantena kolme. Mitäpä jos lastaisin ne kärryihin ja vetelisin perässäni pitkin Marjaniemeä? Sitten seuraavaksi alan laulaa niille ja kertoa satuja... Myytäisiinköhän jossain kivoja asusteita kelloköynnöksille?

Viattomuuden aika

Nupullaan oleva kukka on lumoava lupaus täyttyvistä toiveista. Kaikki on vielä edessäpäin, tulevaisuus voi tuoda mukanaan mitä tahansa. Maailma on raikas aamukasteen jäljiltä ja sitä valaisee auringon kaiken näkevä, mutta armollinen katse. Mitähän ihanaa minulle tänään tapahtuu...?

Marjiksen kaunotar vko 19

Mökillä peili on turhahko kapistus. Pieni vessapeili riittää koko kesäksi, sillä kyllähän sitä jo tietää miltä näyttää. Omaan kuvaani olen ihastunut viimeksi opiskeluaikoina, kun asemalla otin armeijassa olevalle poikaystävälleni passikuvia muistoksi ja näytin kuvissa niin hurmaavan toiveikkaalta ja suloiselta. Silloinkin oli kevät.

Huonommin kävi Narkissoksella, joka rakastui omiin kasvoihinsa veden pinnassa niin totaalisesti, että syöksyi veteen rakkaansa luo ja hukkui omaan kuvaansa. Tämän surullisen myytin muistoksi julistan Marjiksen tämän viikon kaunottareksi narsissin (Narcissus).

Narsissit ovat liioittelevassa keltaisuudessan häkellyttäviä. Torvimainen kukka kailottaa "Huomaa minut! Ihaile minua!" Mutta ihan turhaan, kun vieressä huomiosta kilpailee vähintään 20 samasta muotista valettua keltaista viettelystä.

Viherturaajan pehertelyä

Puutarhahifisti Mari Mörön uusin kirja "Vapaasti versoo. Rönsyjä puutarhasta" taitaa olla jo Mörön kolmas tässä Suomessa niin harvinaisessa garden litterature -lajissa.

Mörönperän fauna on kasvanut kanoilla ja lampailla, joista hyvällä kertojalla riittää kutkuttavia anekdootteja. Kasvuvyöhykekateutta en koe, sillä puutarha on jossain Savon perukoilla. Mutta puutarhan laajuus, lajien runsaus, kasvihuone ja se uupumaton panostus ja tietomäärä, joka Möröllä on, niin se voisi jo vetää vihreäksi.

"Mieli ei ole maassa, se on mullassa" laukoo Mörö ja jatkaa aiempaa teemaansa siitä, että multaa pitää rakastaa jo eläessään eikä vasta loppusijoituspaikassaan hautuumaalla. "Puutarha on kirjasto vai oliko se toisinpäin?" Niinpä, kumpikaan ei yhden elämän aikana tule valmiiksi, eikä ole tarkoituskaan. Vanhat ihastukset löytää uudelleen ja upouusia houkutuksia tupsahtaa eteen enemmän kuin ehtii deittailla.

"Aika tuntuu olevan nykymenossa vihollinen melkein kaikkialla. Vaan puutarhassa aika on liittolainen, kaiken mahdollistaja, se joka antaa suunnan. Hyväksyn ajan kulun - toistaiseksi ei kellään ole ollut muuta vaihtoehtoa - kun tunnen olevani kasvun myötä kiinni menossa. Tajuan olosuhteista jotakin, kun olen mukana niiden muokkaamisessa."  Aikaa, nykymenoa ja taloutta pohtiessaan Mörö toteaakin, että puutarha on siitä harvinainen, että siellä saa työnsä katteet täysmääräisenä itselleen. Kaikki 200 sipulia päätyvät ihan omaan ruokapöytään eikä verottaja vie ahnasta kolmasosaansa. 

Kehuja annan upealle termille "pehertely". Kirjoittaja ei sitä selittele, mutta eihän noin kuvaava verbi mitään sanakirjamäärittelyjä kaipaakaan! Sitävastoin "Viherturaaja" -sanaa olen inhonnut aina. Onomatopoeettisesti turaajasta tulee mieleeni turhantekijä, epäonnistuja, tyrijä. Korvissani sanalla on  negatiivinen kaiku. Voisiko tässä olla kyse vahvasta länsisuomalaisesta kielitaustastani verrattuna itäsuomalaiseen Möröön?

Hieman kritiikkiä antaisin nyt myös Mörön jo lähes hallelujaa veisaavalle multauskolle. Sen varjolla hän nostaa omaa kissanhäntäänsä ja lähes tuomitsee kaikki ne, jotka haluavat viettää laiskaa kesälomaa, ajella autoilla ja juoda viiniä ja humaltuakin siitä. Ja ajatella, suomalaiset ostavat lähimarketista pastaa sen sijaan, että itse omia työtuntejaan säästämättä kasvattaisivat lähiruokaa luomusti omassa puutarhassaan ja nauttisivat juureksia ympäri vuoden.

Kokonaisuudessaan "Vapaasti versoo" on Mörön tähänastisista paras: helposti omaksuttava, ajatuksia herättävä, kokeiluun ja ahkerointiin innostava puutarharetki. Suosittelen!

Puutarhurin 10 käskyä

Yritä parhaasi aina keväällä, sillä se työ sataa suoraan laariin. Mutta jos väsyttää tai elämässä on muuta tärkeämpää, niin ei se mitään. Aina tulee uusi kevät.

Kitke rikkaruohot joka torstai.

Tue niitä, jotka tukea tarvitsevat ja anna kasvutilaa kaikille.

Kokeile aina jotain uutta ja leiki. Sillä mikään ei ole niin vakavaa kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin vakavaa.

Tee puutarhatöitä tänään niin kauan kuin jaksat, sillä huomisesta ei kukaan tiedä.

Usko viisaampiasi. Kokeneemmat jakavat tietoansa auliisti.

Opi sietämään keskeneräisyyttä ja vajavaisuutta ja epätäydellisyyttä. Puutarhatuolissa voi lekotella kaikessa rauhassa, vaikka silmiisi osuisi 30 voikukkaa.

Kiitä kaikesta kokemastasi hyvästä ja jaa sadostasi muillekin.

Hommaa aina uutta multaa, kun siihen on tilaisuus.

Odota vähintään talven yli, ennen kuin teet suuria mullistuksia. Siinä ajassa keksit vieläkin paremman ratkaisun – tai päätät sittenkin jättää asian ennalleen.

Matkalla nirvanaan 8.5.

Pyöräilin Cittariin ostamaan maitoa. Päälläni oli täysi sadevarustus, sillä tihkua tunki harmaan taivaan jokaikisestä raosta. Aamupäivän kevättalkoot olivat sujuneet mainiosti ja edessä oli lauanantaisauna, Marjis-viikon nautinnollinen huipentuma. Yhtäkkiä päähäni välähti, että mähän olen ensi viikon lomalla!!! Siis VIISI päivää ihanaa ja jumalaisen palkitsevaa raatamista puutarhassa!

Sade kostutti kasvojani ja olin aivan pitelemättömän onnellinen.

Marjiksen kaunotar vko 18

Minä, Michelle ja Eleanor... Meitä yhdistää tämän hetken kuumin puutarhatrendi, joka on tietenkin hyötypuutarha. Avasipa minkä aikakauslehden tahansa, niin kevään puutarhajutussa hehkutetaan suurena uutuutena asiaa, jonka kehittivät jo neanderthalilaisten esi-isät. Ja tämä kaikki vain siksi, että rouva Obama keksaisi kuokituttaa oman kasvimaan Valkoisen Talon nurmikolle ensimmäisenä ladyna sitten Eleanor Rooseveltin. Suuri on median mahti!

Omasta hyötytarhastani nousee keväällä kummalliset lonkeroaivot, jotka näyttävät ihan Frankesteinin hirviöltä lainatuilta. Juuretkin ovat aivan suunnattomat; tiedän sen siitä syvästä kaivuuoperaatiosta, jonka olen jo kahtena kesänä rehkinyt päästäkseni eroon tästä tämän viikon Marjiksen kaunottaresta (tai hyödykistä), joka on tietenkin raparperi (Rheum rhabarbarum).

Raparperista teen ihanasti lihottavaa rapaprerihyvettä (nam!) ja raikasta simaa (hörps) ja tänä kesänä ehkä myös yhden raparperilehden muotoisen betonilaatan.

MWWW 2 eli Minnan WerratonWiherWinkki

Tämä MWWW tupsahti eilen eteeni yhtä yllättäen ja pyytämättä kuin konsanaan entiselle likalle. Jumalaisessa yksinkertaisuudessaan se kuuluu näin: Vanhat vadelmanvarret kannattaa ehdottomasti leikata ja hakettaa vasta keväällä.

Keväällä on ensinnäkin kuivempaa, joten aurinkoista viikonloppua ei tarvitse kyttäillä. Varret ovat puutuneet niin, että ne napsahtavat poikki samalla helppoudella kuin ylityöllistetyn konttorirotan niska. Ja haketus, voi pojat! Sehän sujuu yhtä vauhdilla kuin citykanin kevään ensimmäinen lemmekäs tikkaus!

Marjiksen kaunotar vko 17

Kiitokset tarkkaavaiselle kommentoijalle, joka oikeutetusti huomautti blogaajan keväthuumassa sekoittaneen ehdokkaita keskenään. Joten otetaanpas tämän viikon kevätkaunotar nyt ihan alusta: Mikä on kauniin sininen, kellomainen matto, joka valtaa puutarhan varjokohdat hehkullaan? Sehän on tietenkin Marjiksen kaunotar idänsinililja eli scilla.

Pienikokoinen scilla saapuu kevätvieraaksi aina koko laajan sukunsa seurassa. Massaesiintyminen on näyttävä ja väritykseltään silmiähivelevän kaunis. Mietin, miltä tuntuisi nukahtaa scillojen keskelle, kuunnella pikku tiukujen helinää ja katsella taivaitahipovan sinisiä unia...